Savo-Solar Oy: Savo-Solar alentaa liikevaihtoennustettaan vuodelle 2015 ja aloittaa toimenpiteet toiminnan sopeuttamiseksi

Savo-Solar Oy
Yhtiötiedote                                 23.6.2015 klo 11.35 (CET)

Savo-Solar Oy alentaa liikevaihtoennustettaan vuodelle 2015 ja aloittaa toimenpiteet toiminnan sopeuttamiseksi

Savo-Solar Oy:n tavoitteena oli kasvattaa liikevaihtonsa yli 4,0 miljoonaan euroon vuonna 2015. Yhtiön tilauskanta ei ole kuitenkaan kehittynyt suunnitellun mukaisesti lähinnä siksi, että Tanskassa tavoiteltujen isojen projektien käynnistyminen on vienyt enemmän aikaa kuin yhtiö oletti. Tästä johtuen yhtiö arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2015 tulee jäämään noin 2 – 2,5 miljoonan euron tasolle. Vuonna 2014 liikevaihto oli noin 1 miljoonaa euroa.

Koska projektien siirtyminen alentaa työkuormitusta tuotannossa, yhtiö aloittaa Suomen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Neuvotteluissa käsitellään arviolta noin 30 henkilön mahdollista lomauttamista elo-syyskuussa.

Toimitusjohtaja Jari Varjotie: ”Vaikka liikevaihdon kasvu jää tavoitteista, tarjouskantamme on kehittynyt suotuisasti ja uskomme tilanteen paranevan vielä tulevan syksyn aikana. Logumklosterin ensimmäisen vaiheen aurinkolämpökeräinkenttä Tanskassa on otettu onnistuneesti käyttöön kesäkuun puolivälissä ja on erinomainen referenssi tuleviin tarjouskilpailuihin vahvistaen Savo-Solarin markkina-asemaa. Tulemme osallistumaan kesällä ja syksyllä tarjouskilpailuihin useissa projekteissa, joiden kaikkien toimitukset tapahtuisivat vuonna 2016.”

SAVO-SOLAR OY

Jari Varjotie
toimitusjohtaja

Lisätietoa:

Savo-Solar Oy
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Ingrid Östhols, viestintä
Puh: +46 721 810 867
Sähköposti: ingrid.osthols@savosolar.se

Hyväksytty neuvonantaja
Mangold Fondkommission AB
Puh: +46 (8) 5030 1550
Sähköposti: info@mangold.se

Savo-Solar lyhyesti

Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä rakennusten, teollisten prosessien ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Savo-Solarin järjestelmät perustuvat maailman todennetusti tehokkaimpaan 2 m2:n keräimeen, jonka MPE-absorbereille on haettu useita patentteja. Absorberit on pinnoitettu selektiivisellä nano-optisella pinnoitteella. Savo-Solar on tietojensa mukaan ainoa yritys, joka pystyy pinnoittamaan valmiita, kokonaisia absorbereita. Yhtiö keskittyy laajamittaisiin teollisiin sovelluksiin kuten kaukolämpöön, teollisuuden prosessilämpöön ja isojen kerrostalojen energiaremontteihin. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan vuodesta 2011 lähtien yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin A-sarjan osake on noteerattu Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella SAVOS ja Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella SAVOH. www.savosolar.fi.