Savo-Solarin puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2017: Liikevaihto supistui päämarkkinan kysynnän tilapäisen alenemisen vuoksi – merkintäoikeusanti ylimerkittiin

Savo-Solar Oyj                                  
Puolivuosikatsaus                            28.8.2017 klo 8.30 (CEST)


Savo-Solarin puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2017: Liikevaihto supistui päämarkkinan kysynnän tilapäisen alenemisen vuoksi – merkintäoikeusanti ylimerkittiin

Avainluvut tammi-kesäkuussa 2017

  • Liikevaihto oli 612 tuhatta euroa (1-6/2016: 3 089 tuhatta euroa). Lasku johtui investointipäätösten lykkääntymisestä yhtiön päämarkkinalla Tanskassa sekä muiden markkinoiden projektien odotuksia hitaammasta etenemisestä.
  • Liiketulos (EBIT) oli -2 198 tuhatta euroa (-1 923 tuhatta euroa). Tuloksen heikentyminen johtui liikevaihdon laskusta.
  • Katsauskauden tulos oli -2 545 tuhatta euroa (-2 189 tuhatta euroa).
  • Yhtiön merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja yhtiö keräsi annissa noin 4,3 miljoonaa euroa ennen kuluja.
  • Yhtiön myyntiputkessa olevien projektien arvo oli kauden lopussa ennätyksellisen korkea ylittäen 125 miljoonaa euroa ja tarjouskannan arvo oli lähes 29 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtajan kommentti:

”Liikevaihtomme supistui ensimmäisellä vuosipuoliskolla johtuen siitä, että meillä ei ollut suuria toimitusprojekteja edellisen vuoden tapaan. Tanskassa tapahtui vuoden 2016 loppupuolella tilapäinen markkinahäiriö, kun energiayhtiöiden investoinnit pysähtyivät valtion lykättyä päätöstä uusiutuvan energian tuesta. Investointipäätösten lykkääntyminen johti kilpailun kiristymiseen, joka näkyi erityisen hyvin kesäkuussa onnistuneiden Ranskan tarjouskilpailujen jälkeen. Vaikka myyntiputkessa olevien projektien määrä ja tarjouskanta ovat ennätyksellisen korkeat, viiveet uusien tilauksien saamisessa vaikuttivat koko vuoden ennusteeseen. Kaikkien markkinaindikaattorien perusteella uskomme yhä vahvaan kasvuun ja tavoitteemme on edelleen 20 miljoonan euron liikevaihto vuonna 2019.

Sopeutimme ensimmäisen vuosipuoliskon muuttuvia kuluja liikevaihdon laskua vastaavasti. Liiketoiminnan muut kulut pysyivät edellisvuoden tasolla johtuen muun muassa myyntiin ja markkinointiin tehdyistä panostuksista.  Kannattavuuden parantamiseksi jatkamme toiminnan tehostamista etenkin materiaalihankinnassa. Tuotannossa jo tehdyt toimenpiteet – pinnoituslinjan modernisointi ja uusien tuotantomenetelmien käyttöönotto – mahdollistavat aiempaa paremman kustannustehokkuuden ja kannattavuuden tulevissa suurissa projekteissa.

Yhtiömme toimittamat aurinkokeräinkentät Løgumklosteriin, Jellingiin, Söllestediin ja Jyderupiin toimivat erittäin tehokkaasti ja ovat meille hyvä referenssi sekä teknisesti että laadullisesti. Vahva markkina-asemamme Tanskassa on meille etu ja pyrimme laajentamaan toimintaamme myös muihin Euroopan maihin.  Onnistumiset Tanskassa tukevat meitä myös hakiessamme kumppaneita muissa maanosissa. Kuten äskettäin tiedotimme, olemme aloittaneet yhteistyön meksikolaisen Jorgensen-yhtiön kanssa. Avaus uudelle markkinalle näyttää erittäin lupaavalta ja voi tuoda meille tulevaisuudessa todella suuria toimituksia. Tällä hetkellä tarjouskannastamme jo yli puolet on Tanskan ulkopuolella. Tähän on myötävaikuttanut voimakkaasti keväällä Saksaan perustettu tytäryhtiö Savosolar GmbH, joka palvelee Saksan ja lähialueiden suuren potentiaalin markkinoita. Tehdyt panostukset myyntiin ja markkinointiin sekä projektihallintaan kantavat jo hedelmää, mikä on näkynyt kesän aikana Ranskassa.

Näkymät ensi vuoden alkuun ovat hyvät, sillä tarjouskantamme on ennätyksellisen suuri ja nousee noin 25 miljoonaan euroon. Euroopassa on tällä hetkellä ennätyksellisen paljon projekteja, ja kilpailutilanteen kiristymisestä huolimatta meillä on hyvät edellytykset saada kelpo osuus kokonaismarkkinoista.

Kesällä järjestetyn merkintäoikeusannin yhteydessä minulla oli tilaisuus tavata lukuisia sijoittajia. Tilaisuuksien yleisömäärät ja annin myönteinen vastaanotto osoittavat, että puhtaan aurinkoenergian hyödyntäminen kiinnostaa yhä useampia kaikkialla maailmassa. Haluan koko Savo-Solarin tiimin puolesta kiittää kaikkia antiin osallistuneita vanhoja ja uusia osakkeenomistajiamme. Olemme yhtiössä vakuuttuneita ratkaisujemme kilpailukyvystä ja jatkamme määrätietoista työtä kasvu- ja kannattavuustavoitteidemme saavuttamiseksi.”

Jari Varjotie, Savo-Solar Oyj:n toimitusjohtaja

Puolivuosikatsauksen laatimisperiaatteet

Tämä puolivuosikatsaus on tilintarkastamaton. Katsaus on laadittu suomalaisen kirjanpitokäytännön (FAS) mukaisesti käyttäen samoja periaatteita kuin vuoden 2016 tilinpäätöksen laadinnassa. Vertailuluvut viittaavat vuoden 2016 vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu.

Liiketoiminnan kehitys tammi-kesäkuussa 2016

Liikevaihto

Tammi-kesäkuun liikevaihto oli 612 tuhatta euroa eli 80 % pienempi kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla (1-6/2016: 3 089 tuhatta euroa). Liikevaihdon lasku johtui siitä, että yhtiö ei saanut uusia suuria aurinkokeräinkenttien toimitusprojekteja kaukolämpömarkkinoille. Tanskan hallituksen pitkittynyt päätöksenteko energiasäästö- ja päästövähennysohjelmansa ehdoista sai kaukolämpöyhtiöt lykkäämään projektejaan ja markkinat pysähtyivät tilapäisesti. Päätöksen pitkittyminen vaikutti Savo-Solarin toimintaan voimakkaasti, koska Tanska on ollut yhtiön päämarkkina. Vähitellen kevään aikana projektikilpailutukset Tanskassa käynnistyivät ja markkina on palautumassa normaaliksi. Muilta markkina-alueilta ei saatu korvaavia kauppoja eivätkä panostukset myyntiin ja markkinointiin vielä tuottaneet konkreettisia tuloksia.

Markkina-alueensa laajentamiseksi Savo-Solar vahvisti myynti- ja projektiorganisaatiotaan ja perusti Saksaan tytäryhtiö Savosolar GmbH:n. Paikallinen läsnäolo Keski-Euroopassa tarjoaa merkittävän edun uusien asiakkaiden hankkimisessa ja tulevien projektien neuvotteluissa.

Yhtiö allekirjoitti maaliskuussa sopimuksen Ystad Energi AB:n kanssa ensimmäisestä aurinkolämpökeräinkentän kokonaistoimituksesta Ruotsiin. Sopimuksen arvo oli noin 250 tuhatta euroa ja toimitus tapahtui kesällä 2017. Toimitus on hyvä referenssi tuleville tarjousneuvotteluille Ruotsissa.

Suomessa yhtiöllä on ollut katsauskaudella useita keskisuuria toimituksia, joista suurimmat toimitettiin Elenia Lämpö Oy:lle, Consti Talotekniikka Oy:lle ja Etelä-Savon Energia Oy:lle. Näiden toimitusten arvo oli noin 300 tuhatta euroa.

Tilaus- ja tarjouskanta

Yhtiön tilauskanta on tällä hetkellä pieni. Isoja projekteja koskevien tarjouspyyntöjen määrä on kuitenkin kasvanut selvästi viime kuukausina sekä Tanskassa että muualla Euroopassa. Yhtiön myyntiputkessa oli katsauskauden päättyessä projekteja yli 125 miljoonan euron arvosta. Myyntiputki sisältää kaikki yhtiön myynninohjausjärjestelmään kirjatut eri vaiheissa olevat aktiiviset projektit, joihin on tehty myynnillisiä toimenpiteitä.

Yhtiöllä oli katsauskauden päättyessä avoimia tarjouksia yhteensä noin 29 miljoonan euron arvosta toimituksiin 12 maahan Euroopassa. Monet näistä projekteista on suunniteltu toteutettavaksi sellaisella aikataululla, että laitosten energiantuotanto käynnistyisi mahdollisimman aikaisin keväällä 2018. Näin ollen osa valmistuksesta ja asennuksesta voisi tapahtua vielä vuoden 2017 aikana.

Savo-Solar on valittu ensisijaiseksi tarjoajaksi tarjouskilpailussa, joka koskee aurinkokeräinlaitoksen toimittamista newHeat SAS -yhtiölle Ranskassa. Savo-Solar ja newHeat käyvät parhaillaan neuvotteluja varsinaisesta sopimuksesta. Yhteisenä tavoitteena on viimeistellä sopimus syyskuussa ja toteuttaa kentän toimitus ja asennus viimeistään keväällä 2018. Toteutuessaan projektin arvo Savo-Solarille olisi noin 1,4-1,7 miljoonaa euroa riippuen kentän lopullisesta koosta. Kokonaistoimitus kattaa aurinkoa seuraaville telineille asennetun keräinkentän, putkiston, lämmönvaihtimen, valvontajärjestelmän sekä huolto- ja ylläpitosopimuksen. Kyseinen aurinkolämpölaitos tulee olemaan Ranskan suurin. Asiakas, newHeat SAS, käyttää tätä aurinkolämpölaitosta toimittaakseen lämpöä teollisuuslaitokselle Ranskassa.

Savo-Solar on tehnyt aiesopimuksen Véolia ECHM -yhtiön kanssa koskien aurinkolämpöjärjestelmän toimitusta ranskalaiseen Voreppen kaupunkiin. Véolia ECHM on osa Veolia-ryhmää, joka on maailman johtava yhtiö lämmitys- ja jäähdytysverkoissa. Vaikka sopimuksen taloudellinen merkitys on vain noin 90 tuhatta euroa, se on yhtiön ensimmäisenä kaukolämpöjärjestelmätoimituksena Ranskaan tärkeä ja avaa mahdollisuuksia laajempaan yhteistyöhön Veolia-ryhmän kanssa.

Kustannukset

Materiaali- ja palvelukustannukset olivat 324 tuhatta euroa (2 550 tuhatta euroa). Lasku johtui toimituksien alenemisesta.

Katsauskauden henkilöstökulut olivat 1 071 tuhatta euroa (1 150 tuhatta euroa). Liiketoiminnan muut kulut olivat 1 125 tuhatta euroa (1 107 tuhatta euroa). Eniten kasvoivat myynnin ja markkinoinnin sekä hallinnon kulut, joista suurin erä olivat merkintäoikeusannin järjestelykulut.

Tulos

Ensimmäisen vuosipuoliskon liiketulos (EBIT) oli -2 198 tuhatta euroa (-1 923 tuhatta euroa). Kannattavuuteen vaikutti ennen kaikkea se, että yhtiö ei saanut uusia suurten projektien tilauksia.

Rahoitustuotot ja -kulut olivat -347 tuhatta euroa (-266 tuhatta euroa).

Katsauskauden tulos oli -2 545 tuhatta euroa (-2 189 tuhatta euroa). Osakekohtainen tulos oli -0,07 euroa (-0,14 euroa). 

VERTAILU KATSAUSKAUSITTAIN

(1 000 euroa) 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016
Liikevaihto 612 3 089 5 405
Liikevoitto/tappio (EBIT) -2 198 -1 923 -4 522
Katsauskauden voitto/tappio -2 545 -2 189 -5 687
Osakekohtainen tulos, euroa -0,07 -0,14 -0,29


Rahoitus

Yhtiön taseen loppusumma 30.6.2017 oli 4 831 tuhatta euroa (6 242 tuhatta euroa). Vaihto-omaisuus kasvoi vertailukauden 586 tuhannesta eurosta 875 tuhanteen euroon katsauskaudella. Lyhytaikaiset saamiset alenivat 2 499 tuhannesta eurosta 318 tuhanteen euroon.  

Oma pääoma kasvoi vertailukauden 610 tuhannesta eurosta 1 002 tuhanteen euroon. Oma pääoma sisältäen pääomalainat oli katsauskauden päättyessä yhteensä 2 433 tuhatta euroa. Omavaraisuusaste parani ja oli 20,7 % (10,0 %). Omavaraisuusaste nousi edelleen 51,0 %:iin katsauskauden päättymisen jälkeen, jolloin merkintäoikeusannissa saadut varat kirjattiin yhtiön tilille.  

Vieraan pääoman määrä aleni 3 693 tuhanteen euroon (5 632 tuhatta euroa), josta 1 714 tuhatta euroa (2 931 tuhatta euroa) oli lyhytaikaista ja 1 979 tuhatta euroa (2 701 tuhatta euroa) pitkäaikaista vierasta pääomaa. Pitkäaikaisesta vieraasta pääomasta pääomalainojen määrä pysyi ennallaan ja oli 1 431 tuhatta euroa. Pankkilainoja oli 391 tuhatta euroa (363 tuhatta euroa). Pitkäaikaisista lainoista yhteensä 157 tuhatta euroa (314 tuhatta euroa) oli yhtiölle laaditun saneerausohjelman mukaisia muita velkoja Tekesille, materiaalitoimittajille ja verottajalle.

Yhtiö solmi 30.5.2017 Scandinavian Credit Fund I AB:n kanssa siltalainasopimuksen 600 tuhannen euron lainasta. Siltalainasopimuksella Savo-Solar turvasi käyttöpääomatarpeensa merkintäoikeusannin toteuttamiseen saakka. Siltalainan korko oli kiinteä 7,5 % ja lainan eräpäivä oli 31.8.2017. Siltalaina maksettiin korkoineen takaisin katsauskauden päättymisen jälkeen 31.7.2017.

Liiketoiminnan rahavirta oli -2 799 tuhatta euroa (-3 157 tuhatta euroa) ja investointien rahavirta -202 tuhatta (EUR -183 tuhatta euroa). Rahoituksen rahavirta oli 682 tuhatta euroa (544 tuhatta euroa) sisältäen 600 tuhannen euron siltalainan.  Savo-Solarin rahavarat 30.6.2017 olivat 121 tuhatta euroa (312 tuhatta euroa).

Savo-Solarin rahoitukseen ja maksuvalmiuteen liittyvä seikkoja on kuvattu myös osiossa ”Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät”.

Investoinnit ja tuotekehitys

Investoinnit olivat 202 tuhatta euroa (183 tuhatta euroa), ja suurin osa niistä liittyi keräimien asennuksen kapasiteetin ja tehokkuuden lisäämiseen.  Koneisiin ja laitteisiin investoitiin 154 tuhatta euroa (168 tuhatta euroa). Yhtiöllä ei ole tarvetta mittaviin investointeihin lähivuosina, sillä tehtaan kapasiteetti on nostettu tasolle, joka mahdollistaa 20-30 miljoonan euron liikevaihdon.

Yhtiö nosti katsauskaudella 81,6 tuhatta euroa Tekesin tuotekehitystukea (62,8 tuhatta euroa). Tuki liittyy aurinkolämpöjäähdytyksen SOLHC-projektiin (Solar Thermal Heating and Cooling), joka on saksalaisten ja suomalaisten tutkimuslaitosten yhteinen EU-hanke. Projektin tavoitteena on kehittää aurinkolämpöenergiaa hyödyntävä edullinen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä. Yhtiö pyrkii saamaan aurinkolämpöjäähdytysjärjestelmän osaksi yhtiön tarjontaa vuoden 2017 aikana.

Savo-Solarin projekti uudenlaisen aurinkolämpökeräimen kehittämiseksi on hyväksytty osaksi valtion keihäänkärkihankkeita. Tekes on myöntänyt projektille rahoitustukena enimmillään 494 tuhannen euron lainan, jonka korko on tällä hetkellä 1 %. Projektissa kehitetään suuriin aurinkolämpökenttiin sopivaa energiatehokasta keräintä, jota voidaan valmistaa massatuotannossa. Tavoitteena on alentaa logistiikka- ja asennuskustannuksia sekä parantaa asennuksen joustavuutta. Projekti kestää vuoden 2018 loppuun asti ja sen kokonaisbudjetti on 706 tuhatta euroa.

Henkilöstö, hallitus ja tilintarkastaja

Katsauskauden päättyessä Savo-Solar Oyj:llä oli 39 työntekijää (46). Yhtiön johtoryhmä uudistui keväällä 2017, jolloin talousjohtajaksi nimitettiin KTM Nalle Stenman ja projektien toteutuksesta ja systeeminsuunnittelusta vastaavaksi johtajaksi diplomi-insinööri Morten Hofmeister. Diplomi-insinööri Aku Järvisalo, joka aikaisemmin toimi yhtiön pääsuunnittelijana, nimitettiin yhtiön tuotannosta vastaavaksi johtajaksi. Toimitusjohtajan lisäksi muita johtoryhmän jäseniä ovat tekninen johtaja Kaj Pischow, myyntijohtaja Patrick Jansson ja laatupäällikkö Pekka Karjalainen. Lisäksi yhtiö vahvisti myyntiorganisaatiota Tanskaan ja Saksaan tehdyillä rekrytoinneilla.

Yhtiön 28.3.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen Feodor Aminoffin, Christof Geyn ja Sami Tuhkasen sekä uutena jäsenenä Håkan Knutssonin. Hallitus valitsi keskuudestaan Feodor Aminoffin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana.

Varsinainen yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Petter Lindeman.

Johdon optio-ohjelmat

Katsauskauden päättyessä yhtiöllä oli yksi voimassa oleva optio-ohjelma. Vuonna 2015 käynnistettyyn optio-ohjelmaan kuuluu 250.000 optio-oikeutta, joista 77.500 kappaletta kuuluu sarjaan 2015A, 57.500 sarjaan 2015B, 57.500 sarjaan 2015C ja 57.500 sarjaan 2015D. Katsauskauden päättyessä ohjelmasta on jaettu yhteensä 92.600 optio-oikeutta seitsemälle yhtiön avainhenkilölle. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla 2015A on 1.4.2016-31.3.2018, optio-oikeuksilla 2015B 1.10.2016-31.3.2018, optio-oikeuksilla 2015C 1.4.2017-31.3.2018 ja optio-oikeuksilla 2015D 1.10.2017-31.3.2018. Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään yhteensä 500.000 yhtiön uutta osaketta.

Optio-ohjelman alkuperäistä 1,50 euron merkintähintaa on alennettu osakkeenomistajien yhdenvertaisuuden toteutumiseksi hallituksen päätöksellä 0,93 euroon osakkeelta marras-joulukuussa 2015 tapahtuneen merkintäoikeusannin yhteydessä. Lisäksi optio-ohjelman ehtojen mukaista osakkeiden merkintäsuhdetta muutettiin siten, että kullakin optio-oikeudella on mahdollista merkitä yhden uuden osakkeen sijaan kaksi uutta osaketta. Näin ollen ohjelman 250.000 optio-oikeutta oikeuttavat merkitsemään 500.000 yhtiön uutta osaketta.

Merkintähintaa alennettiin edelleen elokuussa 2016 päätetyn merkintäoikeusannin johdosta siten, että osakekohtainen merkintähinta on 0,82 euroa. Vuoden 2017 merkintäoikeusannin yhteydessä merkintähintaa alennettiin edelleen 0,53 euroon osakkeelta. Katsauskaudella ei ole jaettu uusia optioita eikä optioilla ole merkitty osakkeita.

Katsauskauden päättymisen jälkeen 5.7.2017 yhtiön hallitus päätti merkintäoikeusannin yhteydessä uudesta johdon optio-ohjelmasta. Ohjelman perusteella voidaan myöntää enintään 2.000.000 yhtiön optio-oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 2.000.000 osaketta yhtiössä. Optio-oikeudet jakautuvat seuraaviin luokkiin: 500.000 kappaletta 2-2017A, 500.000 kappaletta 2-2017B, 500.000 kappaletta 2-2017C ja 500.000 kappaletta 2-2017D. Optio-ohjelmasta ei ole jaettu optioita.

Optio-oikeuksien kohteena olevien osakkeiden merkintäaika on porrastettu ja se on optio-oikeudella 2-2017A 1.1.2018-31.12.2019, optio-oikeudella 2-2017B 1.7.2018-31.12.2019, optio-oikeudella 2-2017C 1.1.2019-31.12.2019 ja optio-oikeudella 2-2017D 1.7.2019-31.12.2019. Osakkeiden merkintähinta on yhtiön osakkeen painotettu keskikurssi First North Finlandissa 1.6.2017-31.8.2017.

Muut optio-ohjelmat

Yhtiön hallitus päätti 7.6.2017 optio-oikeuksien antamisesta henkilöille, jotka merkitsevät osakkeita yhtiön merkintäoikeusannissa. Optio-oikeuksia annettiin 5.7.2017 yhteensä 23.646.221 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä 23.646.221 uutta osaketta. Optio-oikeudet annettiin vastikkeetta siten, että kutakin kolmea merkittyä ja maksettua osaketta kohden merkitsijä sai yhden optio-oikeuden.

Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 20.11.-1.12.2017. Osakkeen merkintähinta määräytyy yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärällä painotetun keskikurssin perusteella First North Finlandissa 2.- 16.11.2017 välisenä aikana vähennettynä 25 prosentilla. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin vähintään 0,06 euroa ja enintään 0,09 euroa.

Yhtiön kaikkien optio-ohjelmien uusien osakkeiden enimmäismäärä on 26.146.221 kappaletta.

Varsinainen yhtiökokous 2017

Savo-Solar Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2017 Helsingissä. Yhtiökokoukseen osallistui yhteensä 18 osakkeenomistajaa, jotka edustivat yhteensä 4.902.610 osaketta eli noin 13,8 % yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä. Varsinainen yhtiökokous vahvisti 31.12.2016 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen ja päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, ettei osinkoa jaeta ja että tilikauden tappio (5.475.335,59 euroa) siirretään edellisten tilikausien voitto/tappiotilille. Varsinainen yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen palkkiot

Varsinainen yhtiökokous päätti 28.3.2017, että hallituksen jäsenille maksetaan yhtiökokouksen päättyessä alkavalta ja valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta hallituksen puheenjohtajalle 21.600 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 10.800 euroa. Noin 40 % hallituksen jäsenille maksettavista palkkioista maksetaan hallituksen osakeantivaltuutuksen perusteella antamalla hallituksen jäsenille yhtiön uusia osakkeita ja noin 60 % rahana. Rahaosuus palkkiosta maksetaan 12 erässä kuukausittain. Osakeosuus palkkiosta maksetaan hallituksen jäsenille kahdessa erässä siten, että ensimmäinen erä maksetaan 1.-31.5.2017 ja toinen erä kahden viikon kuluessa siitä kun puolivuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2017 on julkistettu. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida antaa edellä mainittuina aikoina, ne annetaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se voimassa olevien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Hallituksen jäsenet eivät saa luovuttaa hallituspalkkiona saatuja osakkeita ennen kuin heidän jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.

Koska merkintäoikeusannin valmistelu oli käynnissä toukokuussa 2017, Savo-Solarin hallitus päätti katsauskauden päättymisen jälkeen 5.7.2017 hallituspalkkion osakeosuuden ensimmäisen erän maksamiseen käytettävästä suunnatusta osakeannista. Yhtiö laski liikkeelle yhteensä 118.645 uutta osaketta, jotka tarjottiin hallituksen jäsenille merkittäväksi maksutta. Hallituksen puheenjohtajalle tarjottiin yhteensä 59.323 uutta osaketta ja muille hallituksen jäsenille kullekin 29.661 uutta osaketta. Yksi hallituksen jäsen ei vastaanottanut hallituspalkkiota. Osakkeiden määrää laskettaessa osakekohtaisena arvona on käytetty yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettua keskikurssia First North Swedenissä kolmen päivän ajanjaksolla siitä kun yhtiö julkisti suunnitelmansa merkintäoikeusannin järjestämisestä (29.-31.5.2017), eli 0,71 Ruotsin kruunua.

Annissa tarjottujen uusien osakkeiden kokonaismäärä oli 118.645 kappaletta. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkoi katsauskauden päättymisen samanarvoisina yhtiön muiden osakkeiden kanssa First North Swedenissä ja First North Finlandissa.

Lähipiiriliiketoimet

Yhtiöllä on tytäryhtiönsä Savosolar ApS:n kanssa palvelusopimus koskien muun muassa myynnin, markkinoinnin, ostojen ja tuotekehityksen palveluja. Sopimuksen perusteella Savosolar ApS:lle on maksettu katsauskaudella noin 279 tuhatta euroa (242 tuhatta euroa). Yhtiö on vuonna 2017 solminut Savosolar GmbH:n kanssa samanlaisen palvelusopimuksen, jonka perusteella Savosolar GmbH:lle on maksettu katsauskaudella noin 52 tuhatta euroa.

Merkintäoikeusanti ja siihen liittyvä suunnattu osakeanti

Yhtiö toteutti kesä-heinäkuussa 2017 noin 4,3 miljoonan euron suuruisen merkintäoikeusannin sekä siihen liittyvän optio-oikeuksien tarjoamisen. Jos optio-oikeudet käytetään uusien osakkeiden merkintään täysimääräisesti, yhtiö kerää enintään noin 2,1 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö toteutti suunnatun osakeannin merkintätakauksen antajille.

Merkintäoikeusannissa tarjottiin merkittäväksi enintään 70.938.664 osaketta, jotka edustivat noin 67 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista osakeannin jälkeen. Kaikille osakasrekisteriin merkityille osakkeenomistajille annettiin yksi merkintäoikeus kutakin täsmäytyspäivänä omistettua osaketta kohden ja jokainen merkintäoikeus oikeutti haltijansa merkitsemään kaksi antiosaketta.

Antiosakkeiden merkintäaika oli 14.-30.6.2017 Suomessa ja 14.-28.6.2017 Ruotsissa. Merkintähinta oli 0,06 euroa tai 0,58 Ruotsin kruunua osakkeelta.

Lisäksi kullekin merkintäoikeusannissa osakkeita merkinneelle sijoittajalle annettiin vastikkeetta yksi optio-oikeus kutakin kolmea merkittyä ja maksettua osaketta kohden. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on 20.11.-1.12.2017. Osakkeen merkintähinta määräytyy yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärällä painotetun keskikurssin perusteella First North Finlandissa 2.-16.11.2017 vähennettynä 25 prosentilla. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin vähintään 0,06 euroa ja enintään 0,09 euroa.

Merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja yhtiön hallitus päätti katsauskauden päättymisen jälkeen 5.7.2017 merkintäoikeusannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä sekä tarjottujen osakkeiden ja optio-oikeuksien allokaatiosta. Merkintäoikeuksien perusteella osakkeita merkinneille sijoittajille allokoitiin 66 % ja ilman merkintäoikeuksia osakkeita merkinneille sijoittajille 34 % tarjotuista osakkeista. Merkintäoikeusannissa Savo-Solarin osakkeiden lukumäärä nousi 70.938.664 osakkeella ja osakeannin jälkeen osakkeiden lukumäärä on yhteensä 106.407.996. Osakeannissa allokoitujen optio-oikeuksien lukumäärä on 23.645.786.

Väliaikaiset osakkeet yhdistettiin Savo-Solarin nykyiseen osakelajiin Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä 21.7.2017 ja kaupankäynti merkintäoikeusannissa ja kahdessa suunnatussa osakeannissa merkityillä uusilla osakkeilla alkoi First North Finlandissa 24.7.2017 ja First North Swedenissä 3.8.2017.

Merkintätakauksen antajille järjestettiin suunnattu osakeanti, jonka seurauksena Savo-Solarin osakkeiden lukumäärä nousee 3.164.224 osakkeella. Osakekohtainen merkintähinta suunnatussa osakeannissa oli 0,76 Ruotsin kruunua, mikä vastaa yhtiön osakkeen kaupankäyntivolyymillä painotettua keskikurssia First North Swedenissä 14.-28.6.2017.

Merkintäoikeusannissa, merkintätakauksen antajille suunnatussa osakeannissa ja edellä kuvatussa hallituksen jäsenille suunnatussa maksuttomassa osakeannissa merkittyjen osakkeiden johdosta Savo-Solarin osakkeiden lukumäärä nousi yhteensä 74.221.533 osakkeella ja osakkeiden lukumäärä tämän katsauksen julkaisuhetkellä on yhteensä 109.690.865.

Hallituksen voimassa olevat valtuutukset tämän tiedotteen julkaisuhetkellä

Yhtiön 28.3.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisista. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 100.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 281,9 prosenttia yhtiön silloisesta osakemäärästä. Valtuutus on voimassa 31.12.2021 saakka.

Yhtiön hallituksen kesä-heinäkuussa 2017 päättämissä merkintäoikeusannissa ja kahdessa suunnatussa osakeannissa käytettiin yhtiökokouksen myöntämästä valtuutuksesta 74.221.533 osaketta. Lisäksi valtuutuksen perusteella yhteensä 23.646.221 optiota annettiin merkintäoikeusannissa osakkeita merkinneille ja yhteensä 2.000.000 optiota varattiin johdon optio-ohjelmaan.

Tämän puolivuosikatsauksen julkaisuhetkellä hallitukselle myönnetystä valtuutuksesta on jäljellä yhteensä 132.246 osaketta.

Osake ja osakkeenomistajat

Savo-Solarilla on yksi osakesarja ja osakkeiden lukumäärä katsauskauden päättyessä 30.6.2017 oli 35.469.332 kappaletta. Kullakin osakkeella on yksi ääni yhtiökokouksessa.

Edellä kuvatuissa osakeanneissa merkittyjen, katsauskauden päättymisen jälkeen kaupparekisteriin rekisteröityjen osakkeiden rekisteröinnin jälkeen yhtiön osakkeiden kokonaismäärä tämän katsauksen julkaisuhetkellä on 109.690.865 kappaletta.

Savo-Solarin osakkeet on listattu Nasdaq Stockholm AB:n ylläpitämälle First North Sweden -markkinapaikalle 2.4.2015 alkaen tunnuksella SAVOS.  Osakkeiden rinnakkaislistaus Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla alkoi 24.4.2015 tunnuksella SAVOH.

Katsauskauden aikana osakkeen hinta First North Sweden -markkinapaikalla vaihteli 0,61 ja 3,03 (3,20 ja 7,90) Ruotsin kruunun (SEK) välillä. Kauden päätöskurssi oli 0,90 (0,62) Ruotsin kruunua. First North Finland -markkinapaikalla osakkeen hinta vaihteli 0,07 ja 0,32 (0,36 ja 0,80) euron välillä. Päätöskurssi oli 0,10 (0,42) euroa.

Savo-Solarin yhteenlaskettu osakkeen vaihto tammi-kesäkuussa 2017 oli 34.178.264 osaketta (21 555 225 osaketta). Katsauskauden päättyessä Savo-Solarilla oli 4 358 omistajaa (2 498). Yhtiö ei omista omia osakkeita.

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 30.6.2017

Osakkeenomistaja Osakeomistus, kpl Osuus kaikista osakkeista ja äänistä, %
Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto (Sitra) 4 378 556 12,3
Suur-Savon Osuuspankki 1 004 230 2,8
Försäkringsbolaget Avanza Pension 980 451 2,8
Nordnet Pensionsförsäkring AB 528 012 1,5
Cleantech Invest Oyj 502 915 1,4
JPMEL – Stockholm Branch 403 663 1,1
Geust Johan Niklas Erik 365 015 1,0
Elander Invest AB 319 000 0,9
Ishtar Holding AB 300 000 0,9
Wiman Susanna 275 511 0,8
Yhteensä 9 057 353 25,5
Muut 26 411 979 74,5
Yhteensä 35 469 332 100 %

Hyväksytty neuvonantaja
Savo-Solar valitsi yhtiön uudeksi, First North -sääntöjen mukaiseksi  hyväksytyksi neuvonantajaksi Augment Partners AB:n 27.4.2017 alkaen.

Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät

Savo-Solarin liiketoiminnan merkittävimmät riskit ovat käyttöpääoman riittävyys, kyky saada uusia projekteja ja kyky lisätä liiketoiminnan tehokkuutta siten, että toiminta kääntyy kannattavaksi.

Kuten useimmat varhaisen vaiheen teknologiayhtiöt myös Savo-Solar on ensimmäisten toimintavuosiensa aikana investoinut tuotteidensa, tarjontansa ja tuotantonsa kehittämiseen sekä toimintansa laajentamiseen uusille markkinoille eivätkä sen myyntivolyymi tai myyntikate ole vielä riittäneet liiketoiminnan kustannusten kattamiseen.  Perustamisvuodesta 2010 lähtien vuoteen 2014 saakka yhtiö oli tuotekehitysvaiheessa, ja vasta sen jälkeen yhtiön on pystynyt rakentamaan myyntiään ja tehokasta tuotantoa. Tästä johtuen yhtiön toiminta on ollut huomattavan tappiollista noina vuosina. Tappiot ovat johtuneet pääasiassa tuotekehitykseen ja tuotantoprosessien kehittämiseen liittyneistä kustannuksista sekä yhtiön liiketoimintaan liittyvistä yleisistä ja hallinnollisista kustannuksista. Toiminnan tappiollisuus ja haasteet tarvittavan lisärahoituksen hankinnassa johtivat siihen, että yhtiö haki vuonna 2013 yrityssaneeraukseen. Saneerausohjelma kestää suunnitelman mukaisesti vuoden 2018 loppuun asti.  

Savo-Solar toimii aktiivisesti suojatakseen immateriaaliomaisuutensa hankkimalla patentteja ja seuraamalla toimintaa päämarkkinoillaan. Yhtiö käyttää tunnettua IPR-palvelujen tarjoajaa Berggren Oy:tä.  

Strategia ja pitkän tähtäimen tavoitteet

Savo-Solarin missiona on taistella ilmastonmuutosta vastaan kilpailukykyistä energiaa tuottavan ja johtavan teknologian avulla. Yhtiön visiona on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöasennusten toimittajaksi maailmanlaajuisesti vuoteen 2020 mennessä.

Yhtiön strategiana on säilyttää asema maailman tehokkaimpien MPE-absorberilla varustettujen aurinkolämpökeräinten ja -järjestelmien toimittajana asiakkaille ja sovelluksiin, joissa hyötysuhde on tärkeintä. Tämä tarkoittaa suuren mittakaavan teollisuus- tai kiinteistöasennuksia kuten aurinkokaukolämpöä, teollisuusprosessilämmitystä ja suurten kiinteistöjen energiatehokkuusremontteja.

Savo-Solarilla on eri markkinoilla kumppaneita, joiden kanssa yhtiö toimittaa kokonaistoimituksina energiajärjestelmiä. Kumppanit voivat olla joko globaaleja komponenttien tai ratkaisujen toimittajia tai paikallisia integraattoreita tai asennusta tekeviä yrityksiä.

Savo-Solarin tavoitteena on pysyä innovatiivisena teknologiajohtajana alalla ja siksi yhtiö pyrkii investoimaan vuosittain 3-5 % liikevaihdostaan tuotekehitykseen. Vuosina 2017-2018 tuotekehitysinvestointien arvioidaan olevan noin 0,2 miljoonaa euroa vuodessa eli noin 2-5 % liikevaihdosta.

Toiminnan maantieteellinen painopiste on tällä hetkellä Pohjoismaissa, mutta yhtiö on aloittanut aktiivisen markkinoinnin Euroopassa ja pyrkii lähivuosina laajentumaan myös Euroopan ulkopuolelle.

Savo-Solarin tavoitteena on lisätä vuotuista tuotantoa merkittävästi vuoden 2016 noin 40.000 neliömetristä ja kasvattaa liikevaihto yli 20 miljoonaan euroon vuoden 2019 loppuun mennessä. Yhtiö haluaa siirtyä nykyistä voimakkaammin järjestelmätoimittajan rooliin. Yhtiön pitkän aikavälin tavoite myyntikatemarginaaliksi on yli 30 %, käyttökatemarginaaliksi 17-18 % ja tilikauden voittomarginaaliksi 11 %.

Katsauskauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Yhtiö tiedotti 6.7.2017 yhtiön merkintäoikeusannin tuloksista. Yhtiön noin 4,3 miljoonan euron suuruinen merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja kokonaismerkintä oli 113 %. Yhtiön hallitus allokoi 66 % osakeannista merkintäoikeuksilla osakkeita merkinneille ja 34 % ilman merkintäoikeuksia osakkeita merkinneille. Hallitus päätti lisäksi noin 1,8 miljoonan Ruotsin kruunun suuruisen suunnatun osakeannin järjestämisestä merkintätakauksen antajille. Samalla hallitus päätti osana hallituksen jäsenten palkkiojärjestelyjä suunnatun osakeannin järjestämisestä laskea liikkeelle yhteensä 118.645 uutta osaketta, jotka tarjottiin merkittäväksi hallituksen jäsenille vastikkeetta. Lisäksi hallitus päätti uudesta johdon optio-ohjelmasta, jonka perusteella voidaan myöntää enintään 2.000.000 optio-oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 2.000.000 osaketta yhtiössä.

Osakeanteja ja optio-ohjelmaa on kuvattu tarkemmin tämän tiedotteen kohdissa ”Hallituksen palkkiot”, ”Merkintäoikeusanti ja siihen liittyvä suunnattu osakeanti”, ”Johdon optio-ohjelmat” ja ”Muut optio-ohjelmat”.

Yhtiö tiedotti 16.8.2017, että sen tilauskanta ei ole kehittynyt aiemmin arvioidulla tavalla. Koska uusien tilauksien saamisessa oli viiveitä, yhtiö päivitti aiemman ennusteensa liikevaihdosta ja tuloksesta vuonna 2017.

Yhtiö tiedotti 24.8.2017 allekirjoittaneensa sopimuksen meksikolaisen Jorgensen-yhtiön kanssa tavoitteena saada osansa Latinalaisen Amerikan kaivosteollisuuden aurinkolämpöenergialaitosten valtavasta potentiaalista. Sopimuksella Jorgensen saa yksinoikeuden myydä ja toimittaa Savo-Solarin tuotteita ja ratkaisuja Meksikossa, Perussa ja Chilessä.

Tulevaisuuden näkymät

Yhtiö arvioi, että sen koko vuoden 2017 liikevaihto on pienempi kuin vuonna 2016, jolloin se oli 5,4 miljoonaa euroa. Yhtiön liiketuloksen (EBIT) arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2016, jolloin se oli -4,5 miljoonaa euroa.

Savo-Solar julkaisee vuoden 2017 tilinpäätöstiedotteen 5.3.2018.  

SAVO-SOLAR OYJ
Hallitus

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savo-Solar Oyj:n on julkaistava EU:n markkinoiden väärinkäyttösääntelyn perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi edellä mainitun yhteyshenkilön toimesta 28.8.2017 klo 8.30 (CEST).

LIITTEET

1 Tuloslaskelma
2 Tase
3 Rahoituslaskelma
4 Laskelma oman pääoman muutoksista              
5 Tunnusluvut ja laskentakaavat


Savo-Solar lyhyesti

Savo-Solarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savo-Solar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savo-Solarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpö- järjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savo-Solar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, puh. +46 8 505 65 172.

LIITE 1
TULOSLASKELMA (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa) 1-6/
2017
1-6/
2016
1-12/
2016
         
Liikevaihto   612 3 089 5 405
Liiketoiminnan muut tuotot   90 63 1
Materiaalit ja palvelut   -324 -2 550 -5 295
Henkilöstökulut   -1 071 -1 150 -2 137
Poistot ja arvonalentumiset -381 -267 -617
Liiketoiminnan muut kulut   -1 125 -1 107 -1 879
Liikevoitto/-tappio     -2 198 -1 923 -4 522
Rahoitustuotot   0 0 0
Rahoituskulut   -347 -266 -1 165
Satunnaiset erät   0 0 0
Voitto/tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja   -2 545 -2 189 -5 687
Katsauskauden/tilikauden tulos -2 545 -2 189 -5 687
 

 
       
Tulos/osake, laimentamaton, euroa   -0,07 -0,14 -0,28
Tulos/osake, laimennettu, euroa   -0,07 -0,11 -0,24
         
Osakkeiden lukumäärä katsauskauden/tilikauden päättyessä   35 469 332 15 906 875 35 469 332
Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakkeiden lukumäärä   35 469 332 15 906 875 19 320 969
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden lukumäärä   35 654 532 19 304 780 22 718 874
         



LIITE 2
TASE (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa) 30.6.2017 30.6.2016 31.12.2016
       
Vastaavaa      
Pysyvät vastaavat      
Aineettomat hyödykkeet 1 813 1 976 1 989
Aineelliset hyödykkeet 1 318 735 1 349
Sijoitukset tytäryhtiöihin 162 132 134
Pysyvät vastaavat yhteensä 3 293 2 843 3 472
       
Vaihtuvat vastaavat      
Vaihto-omaisuus 875 586 491
Myyntisaamiset 239 119 261
Lainasaamiset tytäryhtiöiltä 0 15 141
Muut saamiset 252 143 144
Siirtosaamiset 51 2 223 4
Rahat ja pankkisaamiset 120 312 2 440
Vaihtuvat vastaavat yhteensä 1 538 3 399 3 480
       
Vastaavaa yhteensä 4 831 6 242 6 952
       
Vastattavaa      
Oma pääoma      
Osakepääoma 470 470 470
SVOP-rahasto 19 149 12 714 19 149
Edellisten tilikausien tappio -16 072 -10 385 -10 385
Katsauskauden/tilikauden tulos -2 545 -2 189 -5 687
Oma pääoma yhteensä 1002 610 3 547
       
Pakolliset varaukset      
Muut pakolliset varaukset 136 0 137
       
Vieras pääoma  pitkäaikainen      
Pääomalainat 1 431 1 431 1 431
Lainat rahoituslaitoksilta 391 363 243
Saadut ennakot 0 593 0
Muut velat 157 314 157
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 1 979 2 701 1 831
       
Vieras pääoma, lyhytaikainen      
Lainat rahoituslaitoksilta 703 1 007 219
Saadut ennakot 0 594 0
Ostovelat 517 947 767
Velat tytäryhtiöille 53 0 0
Muut velat 46 54 59
Siirtovelat 395 329 393
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 1 714 2 931 1 438
       
Vieras pääoma yhteensä 3 911 5 632 3 269
       
Vastattavaa yhteensä 4 831 6 242 6 952


LIITE 3
RAHOITUSLASKELMA (FAS, tilintarkastamaton)       

(1 000 euroa) 1-6/
2017
1-6/
2016
1-12/
2016
Liiketoiminta      
Katsauskauden/tilikauden tulos – 2 545 -2 188 -5 687
Oikaisut 444 533 1 782
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten muutos 7 -1 915 22
Vaihto-omaisuuden muutos -385 -194 -99
Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos -257 906 -296
Korot liiketoiminnasta -63 -298 -1 156
Liiketoiminnan rahavirta -2 799 -3 157 -5 433
       
Investoinnit      
Investoinnit -174 -168 -1 146
Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin -28 -15 -2
Investointien rahavirta -202 -183 -1 148
       
Rahoitus      
Maksullinen osakeanti 0 0 6 435
Pitkäaikaisten lainojen nostot / takaisinmaksut 148 0 -278
Lyhytaikaisten lainojen nostot 600 900 1 195
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -66 -356 -1 439
Rahoituksen rahavirta 682 544 5 913
       
Rahavarojen muutos -2 319 -2 796 -667
Rahavarat kauden alussa 2 440 3 108 3 108
Rahavarat kauden lopussa 121 312 2 440
       
       

LIITE 4
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa) Osake-
pääoma
SVOP-
rahasto
Edellisten tilikausien voittovarat Katsaus-/
tilikauden
tulos
Yhteensä
Oma pääoma 1.1.2017 470 19 149 -16 072 0 3 547
Osakeanti 0 0 0 0 0
Katsauskauden tulos 0 0 0 -2 545 -2 545
Oma pääoma 30.6.2017 470 19 149 -16 072 -2 545 1 002
           
Oma pääoma 1.1.2016 470 12 714 -10 385 0 2 799
Osakeanti 0 0 0 0 0
Katsauskauden tulos 0 0 0 -2 189 -2 189
Oma pääoma 30.6.2016 470 12 714 -10 385 -2 189 610
           
Oma pääoma 1.1.2016 470 12 714 -10 385 0 2 799
Osakeanti 0 6 435 0 0 6 435
Katsauskauden tulos 0 0 0 -5 687 -5 687
Oma pääoma 31.12.2016 470 19 149 -10 385 -5 687 3 547
           



LIITE 5
TUNNUSLUVUT JA LASKENTAKAAVAT (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa)   1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016  
           
Liikevaihto   612 3 089 5 405  
Katsauskauden/tilikauden tulos -2 545 -2 189 -5 687  
Rahavarat 121 312   2 440  
Oma pääoma   1 002 610 3 547  
Omavaraisuusaste, %   20,7 10,0 54,1  
           
 

Tunnuslukujen laskentakaavat
Omavaraisuusaste, % Taseen mukainen oma pääoma katsauskauden päättyessä x 100 / Taseen loppusumma 
Osakkeiden lukumäärä, kpl Osakkeiden lukumäärä katsauskauden päättyessä
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin, kpl Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä
Osakekohtainen tulos, euroa Katsauskauden (tilikauden) tulos / Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä