Savosolar Oyj merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja yhtiö päätti suunnatun osakeannin toteuttamisesta

Savosolar Oyj                    
Yhtiötiedote                       13.7.2018 klo 15:00 (CEST)

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Savosolar Oyj merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja yhtiö päätti suunnatun osakeannin toteuttamisesta

Savosolar Oyj (”Savosolar” tai ”Yhtiö”) on toteuttanut noin 3,5 miljoonan euron merkintäoikeusannin (”Osakeanti”) mikä ylimerkittiin ja on päättänyt toteuttaa noin 0,9 miljoonan euron suunnatun osakeannin sekä muuttaa optio-ohjelman 2-2017 ehtoja.

  • Savosolarin noin 3,5 miljoonan euron suuruinen merkintäoikeusanti ylimerkittiin, kokonaismerkintä oli 126 %.
  • 77 % Osakeannista allokoidaan merkintäoikeuksilla osakkeita merkinneille ja 23 % ilman merkintäoikeuksia osakkeita merkinneille.
  • Savosolarin hallitus on päättänyt noin 0,9 miljoonan euron suuruisen suunnatun osakeannin järjestämisestä.

Yhtiön hallitus päätti 13.7.2018 Osakeannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä sekä tarjottujen osakkeiden ja optio-oikeuksien allokaatiosta. Osakeannissa ilman merkintäoikeutta merkittyjen osakkeiden ja niihin liittyvien optio-oikeuksien osalta merkintöjen hyväksyminen on ehdollinen sille, että merkityt osakkeet maksetaan Yhtiölle viimeistään 17.7.2018. Allokaatio on tehty Osakeantia koskevassa esitteessä kuvattujen periaatteiden mukaisesti. Merkintäoikeuksien perusteella osakkeita merkinneille sijoittajille allokoitiin 77 % ja ilman merkintäoikeuksia osakkeita merkinneille sijoittajille 23 % tarjotuista osakkeista. Savosolarin osakkeiden lukumäärä nousee 174.332.080 osakkeella.

Samalla kun Yhtiö päätti Osakeannissa saatujen merkintöjen hyväksymisestä, Yhtiö päätti suunnatusta osakeannista. Suunnatun osakeannin seurauksena Savosolarin osakkeiden lukumäärä nousee 43.583.020 osakkeella.

Osakeannin ja suunnatun osakeannin jälkeen osakkeiden lukumäärä on yhteensä 348.664.162. Osakeanneissa allokoitujen optio-oikeuksien lukumäärä on 108.957.539.

Niille merkitsijöille, jotka eivät saaneet kaikkia ilman merkintäoikeuksia merkitsemiään osakkeita, palautetaan saamatta jääneiden osakkeiden merkintähinta merkitsijän merkinnän yhteydessä ilmoittamalle pankkitilille arviolta 18.7.2018. Palautettaville varoille ei suoriteta korkoa.

Savosolar saa osakeanneilla yhteensä noin 4,4 miljoonaa euroa (ennen osakeanneista aiheutuvien, Yhtiön maksettavaksi jäävien palkkioiden ja kulujen vähentämistä).

Osakeanneissa merkityt osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta 23.7.2018. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön olemassa oleviin osakkeisiin ja kaupankäynti Osakeannissa merkityillä uusilla osakkeilla alkaa arviolta 24.7.2018 First North Finlandissa ja 27.7.2018 First North Swedenissä.

Osakeannin johdosta Yhtiön hallitus päätti myös muuttaa Yhtiön optio-ohjelman 2-2017 ehtoja sen ehtojen mukaisesti. Optio-ohjelman 2-2017 mukainen uusi osakekohtainen merkintähinta on 0,03 euroa ja jokainen optio antaa oikeuden merkitä kaksi osaketta.

Neuvonantajat

Augment Partners AB toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana Osakeannissa. Smartius Oy toimii Osakeannissa oikeudellisena neuvonantajana Suomen lakiin liittyvissä asioissa.

SAVOSOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savosolar Oyj:n on julkaistava EU:n markkinoiden väärinkäyttösääntelyn perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi edellä mainitun yhteyshenkilön toimesta 13.7.2018 klo 15:00 (CEST).

Savosolar lyhyesti

Savosolarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savosolar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savosolarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpö- järjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savosolar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 18 maahan neljällä mantereella. Savosolarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, puh. +46 8 505 65 172.

TÄRKEÄ TIEDOTE

Tätä tiedotetta tai sen sisältämää tietoa ei saa jakaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa tai Japanissa. Tässä tiedotteessa olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai kehotusta ostaa arvopapereita alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Savosolar ei ole rekisteröinyt eikä aio rekisteröidä arvopapereita koskevaa antia Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeiden tai osakeannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei ole ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin.

Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tai kehotusta arvopapereiden ostamiseen millään lainkäyttöalueella. Tämä tiedote ei ole esite eikä muodosta tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa merkitä tai ostaa arvopapereita. Mahdollisten sijoittajien ei tulisi merkitä tai ostaa mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tai tehdä muita sijoituspäätöksiä muutoin kuin Savosolarin julkistaman esitteen sisältämien tietojen perusteella.