Uutiset ja media

Savosolar on varmistanut 3,5 miljoonan euron merkinnät optio-ohjelman 1-2019 yhteydessä

marraskuu 4, 2019

Savosolar Oyj Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto            4.11.2019 klo 15.10 (CET) Savosolar on varmistanut 3,5 miljoonan euron merkinnät optio-ohjelman 1-2019 yhteydessä EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Savosolar Oyj:n (“Savosolar” tai Yhtiö”) hallitus on päättänyt […]

SUNTI SAS:n ja Savosolarin välisen oikeuskäsittelyn aikataulu on tarkentunut

lokakuu 30, 2019

Savosolar Oyj Yhtiötiedote            30.10.2019 klo 15.30 (CET) SUNTI SAS:n ja Savosolarin välisen oikeuskäsittelyn aikataulu on tarkentunut Tuomioistuin on nyt määritellyt uuden aikataulun SUNTI SAS:n ja Savosolarin väliselle oikeudenkäynnille. Uuden aikataulun mukaan asiassa suoritetaan kirjallista valmistelua 31.1.2020 saakka, jonka jälkeen tuomioistuin määrittelee suullisen käsittelyn aikataulun. Kuten aiemmin todettu, Savosolar katsoo Suntin väitteen sopimusrikkomuksesta ja vahingonkorvausvaatimuksen olevan […]

Savosolar päätti suunnatusta maksuttomasta osakeannista hallituksen jäsenille

syyskuu 17, 2019

Savosolar Oyj Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto            17.9.2019 klo 10.15 (CEST) Savosolar päätti suunnatusta maksuttomasta osakeannista hallituksen jäsenille Savosolar Oyj:n (”Savosolar”) hallitus on osana hallituksen jäsenten palkkiojärjestelyjä päättänyt suunnatun osakeannin järjestämisestä 28.3.2019 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen tekemän päätöksen mukaisesti. Yhtiön 28.3.2019 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan yhtiökokouksen päättyessä alkavalta ja valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä […]

Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa

syyskuu 12, 2019

Savosolar Oyj Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto            12.9.2019 klo 14.00 (CEST) Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa Viitaten Savosolar Oyj:n (”Savosolar”) 9.7.2019 julkistamaan yhtiötiedotteeseen koskien tarjouskilpailun voittoa, Savosolar on solminut lopullisen sopimuksen Fernwärme Ettenheim GmbH:n kanssa noin 1 700 m2:n aurinkolämpöjärjestelmän ja 200 m3:n lämpövaraston toimituksesta. Fernwärme Ettenheim operoi kaukolämpöverkkoa, joka toimittaa lämpöä Stuttgartin lounaispuolella […]

Savosolar Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2019: liikevaihto kasvoi, toimenpiteet kustannustehokkuuden parantamiseksi jatkuvat

elokuu 30, 2019

Savosolar Oyj Puolivuosikatsaus            30.8.2019 klo 8.30 (CEST) Savosolar Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2019: liikevaihto kasvoi, toimenpiteet kustannustehokkuuden parantamiseksi jatkuvat Avainluvut tammi-kesäkuussa 2019 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 1,7 milj. euroa (1-6/2018: 1,3 milj. euroa), kasvua 26 % edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Liikevaihtoa kasvattivat kaudella toteutuneet aurinkolämpöjärjestelmien toimitukset erityisesti Ranskassa ja Tanskassa. Liiketulos (EBIT) oli -2,3 milj. euroa (-2,4 […]

Savosolar toimittaa Kyotherm Solarille Ranskan suurimman aurinkolämpöjärjestelmän

elokuu 12, 2019

Savosolar Oyj Yhtiötiedote                       12.8.2019 klo 8.30 (CEST) Savosolar toimittaa Kyotherm Solarille Ranskan suurimman aurinkolämpöjärjestelmän Savosolar on allekirjoittanut sopimuksen ranskalaisen Kyotherm Solar yhtiön kanssa aurinkolämpöjärjestelmän toimituksesta Issouduniin Ranskaan. Järjestelmän koko on yli 14.000 m2; eli yli kolme kertaa suurempi kuin Savosolarin edellinen toimitus Ranskaan. Täten tämä tulee olemaan jälleen Ranskan suurin aurinkolämpöjärjestelmä. Järjestelmä tulee olemaan myös […]

Savosolar voitti aurinkolämpöjärjestelmän tarjouskilpailun Saksassa Fernwärme Ettenheim GmbH:lle

heinäkuu 9, 2019

Savosolar Oyj Yhtiötiedote                                       9.7.2019 klo 13.30 (CEST) Savosolar voitti aurinkolämpöjärjestelmän tarjouskilpailun Saksassa Fernwärme Ettenheim GmbH:lle Savosolar voitti Saksassa Fernwärme Ettenheim GmbH:n järjestämän tarjouskilpailun noin 1700 m² aurinko­lämpöjärjestelmän ja 200 m³ lämpövaraston toimituksesta. Ettenheimin kaupunki sijaitsee Stuttgartista lounaaseen. Järjestelmän arvo on yli 800 000 € ja sen toimitus on suunniteltu tapahtuvaksi pääosin vuonna 2019, lopputestit ja […]

Suur-Savon Sähkölle Suomen suurin aurinkolämpöjärjestelmä

heinäkuu 2, 2019

Savosolar Oyj                     Yhtiötiedote                       2.7.2019 klo 10.00 (CEST) Suur-Savon Sähkölle Suomen suurin aurinkolämpöjärjestelmä Savosolar on saanut Suur-Savon Sähkö Oy:ltä tilauksen aurinkolämpöjärjestelmästä. Suur-Savon Sähkö rakentaa Puumalan kaukolämpöverkkoon ympäristöystävällisen aluelämpökeskuksen, jossa energiaa tuottaa aurinkokeräin-lämpöpumppu -hybridijärjestelmä, jonka osaksi Savosolarin keräinjärjestelmä tulee. Lämpöpumppuosuuden kokonaistoimittajana toimii hollolalainen Calefa Oy. Tämä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun Savosolar toimittaa Suomen suurimman aurinkolämpöjärjestelmän. […]