Uutiset ja media

Savo-Solar Oy: Savo-Solar Oy voitti Jelling Varmevaerk tarjouskilpailun

kesäkuu 23, 2015

Savo-Solar OyYhtiötiedote                                 23.6.2015 klo 14:50 (CET) Savo-Solar Oy voitti Jelling Varmevaerk tarjouskilpailun Savo-Solar Oy on saanut tänään Jelling Varmevaerkilta (Tanska) vahvistuksen, että Savo-Solar on voittanut heidän tarjouskilpailunsa ja on valittu neuvottelemaan lopullisesta sopimuksesta. Tarjouskilpailu koski Jelling Varmevaerkin uutta, 15 000 neliömetrin aurinkokeräinkenttää. Sopimuksen arvo on noin 2 miljoonaa euroa ja aurinkokeräinkentän toimitus tapahtuisi huhtikuun loppuun mennessä […]

Savo-Solar Oy: Savo-Solar alentaa liikevaihtoennustettaan vuodelle 2015 ja aloittaa toimenpiteet toiminnan sopeuttamiseksi

kesäkuu 23, 2015

Savo-Solar OyYhtiötiedote                                 23.6.2015 klo 11.35 (CET) Savo-Solar Oy alentaa liikevaihtoennustettaan vuodelle 2015 ja aloittaa toimenpiteet toiminnan sopeuttamiseksi Savo-Solar Oy:n tavoitteena oli kasvattaa liikevaihtonsa yli 4,0 miljoonaan euroon vuonna 2015. Yhtiön tilauskanta ei ole kuitenkaan kehittynyt suunnitellun mukaisesti lähinnä siksi, että Tanskassa tavoiteltujen isojen projektien käynnistyminen on vienyt enemmän aikaa kuin yhtiö oletti. Tästä johtuen yhtiö […]

Savo-Solar Oy:n A-sarjan osakkeet on hyväksytty kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Finlandiin

huhtikuu 22, 2015

Savo-Solar OyYhtiötiedote                                 22.4.2015 klo 12 (EET) Savo-Solar Oy:n A-sarjan osakkeet on hyväksytty kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Finlandiin NASDAQ OMX Helsinki Oy on 22.4.2015 hyväksynyt Savo-Solarin listalleottohakemuksen yhtiön A-sarjan osakkeiden listaamiseksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle. Kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa 24.4.2015 kaupankäyntitunnuksella SAVOH. Savo-Solarin yhtiöesite on liitetty tähän yhtiötiedotteeseen ja on saatavilla yhtiön sivustolla www.savosolar.fi […]

Savo-Solar Oy on jättänyt listalleottohakemuksen yhtiön A-sarjan osakkeiden rinnakkaislistaamiseksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla

huhtikuu 17, 2015

Savo-Solar Oy Yhtiötiedote       17.4.2015 klo 10.15 (EET)   Savo-Solar Oy on jättänyt listalleottohakemuksen yhtiön A-sarjan osakkeiden rinnakkaislistaamiseksi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla Savo-Solar Oy:n hallitus on tänään päättänyt hakea Yhtiön A-sarjan osakkeille toissijaista listausta First North Finland -markkinapaikalle. Listalleottohakemus on toimitettu NASDAQ OMX Helsinki Oy:lle aiemmin tänään. Osakkeiden ensimmäisen kaupankäyntipäivän arvioidaan olevan 24.4.2015 kaupankäyntitunnuksella SAVOH. […]

Savo-Solarin osakkeen analyysi Analysguidenissa

huhtikuu 14, 2015

Savo-Solar Oy Yhtiötiedote                       14.4.2015 klo 11.00 (CET)   Savo-Solarin osakkeen analyysi Analysguidenissa   Birger Jarl Fondkommission on laatinut maaliskuussa kattavan analyysin Savo-Solar Oy:stä sijoituskohteena. Analyysi julkaistiin ensin Aktiespararen-lehdessä, jota Ruotsin osakesäästäjien järjestö julkaisee kerran kuukaudessa. Analyysi tarjoaa tietoa Savo-Solarin liiketoiminnasta, markkinatrendeistä ja näkymistä.   Analyysi on luettavissa tästä linkistä:   http://www.aktiespararna.se/pagedir/391748/150303%20Analysguiden%20Savo-Solar%20ENGLISH.pdf SAVO-SOLAR OY Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jari […]

Savo-Solar Oy:n A-sarjan osakkeet on hyväksytty kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Swedeniin

maaliskuu 30, 2015

Savo-Solar OyYhtiötiedote                 30.3.2015 klo 13:45 (EET) Savo-Solar Oy:n A-sarjan osakkeet on hyväksytty kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Swedeniin NASDAQ OMX Stockholm AB on 27.3.2015 hyväksynyt Savo-Solarin listalleottohakemuksen yhtiön A-sarjan osakkeiden listaamiseksi Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalle. Kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa arviolta 2.4.2015 kaupankäyntitunnuksella SAVOS. Savo-Solarin hallitus on 27.3.2015 päättänyt muuntaa kaikki yhtiön nykyiset B-sarjan osakkeet, […]

Savo-Solarin listautumisannissa merkittyjen uusien osakkeiden rekisteröintiaikataulu

maaliskuu 25, 2015

Savo-Solar Oy Lehdistötiedote                                25.3.2015 klo 18.20 (EET) Savo-Solar Oy:n listautumisannissa merkittyjen uusien osakkeiden rekisteröintiaikataulu Savo-Solarin listautumisannissa merkittiin yhteensä 2.036.850 uutta A-sarjan osaketta. Koska maksujen saanti joiltakin merkitsijöiltä on viivästynyt, uusia osakkeita ei ole voitu viedä kaupparekisteriin esitteessä arvioidun aikataulun mukaisesti. Uudet osakkeet viedään kaupparekisteriin arviolta maanantaina 30.3.2015 ja ne toimitetaan merkitsijöille arviolta tiistaina 31.3.2015. SAVO-SOLAR […]

Savo-Solar on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen Dansk Energi Servicen kanssa

maaliskuu 24, 2015

Savo-Solar Oy Lehdistötiedote                                24.3.2015 klo 8.00 (EET)   Savo-Solar on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen Dansk Energi Servicen kanssa Savo-Solar Oy ja Dansk Energi Service A/S ovat allekirjoittaneet sopimuksen yhteistyöstä, joka kattaa avaimet käteen -periaatteella toimitettavien aurinkolämpölaitosten myynnin ja kehittämisen Tanskassa.  Dansk Energi Service toimittaa energiaratkaisuja ja huoltopalveluja etupäässä kaukolämpöasiakkaille ja on yksi alan johtavista toimijoista Tanskassa. Yhteistyösopimuksen […]

Savo-Solar Oy:n listautumisanti päättynyt onnistuneesti – yhtiö kerää 4,1 miljoonaa euroa ja saa 747 uutta omistajaa

maaliskuu 13, 2015

Savo-Solar Oy Lehdistötiedote                                13.3.2015 klo 10.50 (EET)   Savo-Solar Oy:n listautumisanti päättynyt onnistuneesti – yhtiö kerää 4,1 miljoonaa euroa ja saa 747 uutta osakeomistajaa Savo-Solar Oy (”Savo-Solar” tai ”Yhtiö”) julkisti 19.2.2015 listautumisantinsa (”Osakeanti”), jossa Yhtiö tarjosi merkittäväksi enintään 2.036.850 uutta A-sarjan osaketta. Yhtiö ilmoitti hakemuksen jättämisestä A-sarjan osakkeidensa listaamiseksi Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalle 24.2.2015. […]

Savo-Solar Oy on saanut positiivisen päätöksen veroviranomaisilta – esitettä täydennetty

maaliskuu 10, 2015

Savo-Solar OyLehdistötiedote        10.3.2015 klo 21.35 (EET) EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA. SAVO-SOLAR OY ON SAANUT POSITIIVISEN PÄÄTÖKSEN VEROVIRANOMAISILTA  – ESITETTÄ TÄYDENNETTY Savo-Solar Oy (”Savo-Solar” tai ”Yhtiö”) on saanut 9.3.2015 tiedokseen veroviranomaisen päätöksen, jonka perusteella Yhtiöllä on oikeus hyödyntää vuosina […]