Savo-Solarille on myönnetty Tekesin projektirahoitusta

Savo-Solar Oyj
Yhtiötiedote                       20.2.2017 klo 8.00 (CET)

Savo-Solarille on myönnetty Tekesin projektirahoitusta

Savo-Solarin projekti uudenlaisen aurinkolämpökeräimen kehittämiseksi on hyväksytty Tekesin rahoitustuen piiriin. Rahoitus on osa valtion cleantech-toimialaa koskevia keihäänkärkihankkeita.

Savo-Solarin tavoitteena projektissa on kehittää uutta liiketoimintaa ja tuotantoprosesseja, joiden ansiosta yhtiö pystyy laajentamaan markkina-aluettaan ja toimittamaan keräinkenttiä erittäin suuriin, megaluokan projekteihin. Suuret aurinkolämpökentät osana kaukolämmitystä tulevat yleistymään ja yksi esimerkki tästä on Itävallan Graziin suunniteltu 450 000 m2:n kenttä, jonka rakentamiskustannukset ovat noin 180 miljoonaa euroa. 

Savo-Solarin projektissa kehitetään suuriin aurinkolämpökenttiin sopivaa energiatehokasta keräintä. Tavoitteena on innovoida keräinratkaisu, jota voidaan valmistaa sarjatuotantona ja joka minimoi logistiikkakustannukset. Lisäksi keräinten asennuksen tulee olla edullista ja joustavaa. Projektin tavoitteet ovat Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia.

Projekti kestää vuoden 2018 loppuun asti ja sen kokonaisbudjetti on 706 000 euroa. Tekes on myöntänyt projektitukena enimmillään 494 000 euron lainan, jonka korko on tällä hetkellä 1 %. Laina-aika on seitsemän vuotta, josta kolme ensimmäistä vuotta ovat lyhennysvapaita.

SAVO-SOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savo-Solar Oyj:n on julkaistava arvopaperimarkkinalain ja/tai rahoitusvälineiden kaupasta säädetyn lain perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 20.2.2017 klo 8 (CET).

Savo-Solar lyhyesti
Savo-Solarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savo-Solar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savo-Solarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpö- järjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savo-Solar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.fi.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Mangold Fondkommission AB, puh.  +46 8 5030 1550.

Share:

More News