Savo-Solar Oy: Savo-Solar Oy voitti Jelling Varmevaerk tarjouskilpailun

Savo-Solar Oy
Yhtiötiedote                                 23.6.2015 klo 14:50 (CET)

Savo-Solar Oy voitti Jelling Varmevaerk tarjouskilpailun

Savo-Solar Oy on saanut tänään Jelling Varmevaerkilta (Tanska) vahvistuksen, että Savo-Solar on voittanut heidän tarjouskilpailunsa ja on valittu neuvottelemaan lopullisesta sopimuksesta. Tarjouskilpailu koski Jelling Varmevaerkin uutta, 15 000 neliömetrin aurinkokeräinkenttää.

Sopimuksen arvo on noin 2 miljoonaa euroa ja aurinkokeräinkentän toimitus tapahtuisi huhtikuun loppuun mennessä vuonna 2016. Aikataulun mukaan ehdollinen sopimus olisi valmis heinäkuussa ja se vahvistettaisiin lopullisesti marraskuussa.

Toimitusjohtaja Jari Varjotie: “Olemme iloisia siitä, että asiakas on huolellisen arvioinnin jälkeen valinnut Savo-Solarin neuvottelemaan lopullisesta sopimuksesta. Tanskan aurinkokaukolämpömarkkinat ovat Euroopan suurimmat ja aurinkolämpökenttien kokonaispinta-alan arvioidaan kasvavan nopeasti vuoden 2016 aikana. Tarjouskilpailun voitto osoittaa yhtiömme ja tuotteidemme kilpailukyvyn ja potentiaalin sekä Tanskan että muiden maiden kaukolämpömarkkinoilla.”

SAVO-SOLAR OY

Jari Varjotie
toimitusjohtaja

Lisätietoa:

Savo-Solar Oy
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Ingrid Östhols, viestintä
Puh: +46 721 810 867
Sähköposti: ingrid.osthols@savosolar.se

Hyväksytty neuvonantaja
Mangold Fondkommission AB
Puh: +46 (8) 5030 1550
Sähköposti: info@mangold.se

Savo-Solar lyhyesti

Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä rakennusten, teollisten prosessien ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Savo-Solarin järjestelmät perustuvat maailman todennetusti tehokkaimpaan 2 m2:n keräimeen, jonka MPE-absorbereille on haettu useita patentteja. Absorberit on pinnoitettu selektiivisellä nano-optisella pinnoitteella. Savo-Solar on tietojensa mukaan ainoa yritys, joka pystyy pinnoittamaan valmiita, kokonaisia absorbereita. Yhtiö keskittyy laajamittaisiin teollisiin sovelluksiin kuten kaukolämpöön, teollisuuden prosessilämpöön ja isojen kerrostalojen energiaremontteihin. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan vuodesta 2011 lähtien yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin A-sarjan osake on noteerattu Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella SAVOS ja Nasdaq First North Finland- markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella SAVOH. www.savosolar.fi.

Share:

More News