Savo-Solarin pankkitakauslimiitin voimassaoloaikaa on jatkettu vuodella

Savo-Solar Oyj
Yhtiötiedote                14.12.2016 klo 14.30 (CET)

Savo-Solarin pankkitakauslimiitin voimassaoloaikaa on jatkettu vuodella

Suur-Savon Osuuspankki on jatkanut Savo-Solar Oyj:n kahden miljoonan euron pankkitakauslimiitin voimassaoloaikaa 12 kuukaudella 30.11.2017 saakka. Yhtiö käyttää limiittiä suurissa projekteissa muun muassa toimitusten ja takuuajan aikana tarvittaviin takauksiin. Limiitin voimassaoloajan jatkamisen edellytyksenä on, että Finnvera Oyj antaa pankille yhtiön puolesta vastatakauksen ja että yhtiö antaa pankille lisävakuuden. Finnvera on jo tehnyt myönteisen takauspäätöksen.

Pankkitakauslimiitin merkittävimmät kovenantit ovat vähintään 30 prosentin omavaraisuusaste pääomalainat mukaan lukien (71,7 prosenttia 30.11.2016) ja positiivinen käyttökate (EBITDA) vuoden 2017 viimeisen neljänneksen aikana. Kovenanttien rikkoutuessa pankilla on oikeus tarkistaa pankin rahoituksen ehtoja tai irtisanoa rahoitus.

Savo-Solarin rahoitustilanne on parantunut syksyllä 2016 toteutetun onnistuneen merkintäoikeusannin ja suunnatun annin seurauksena, jolloin yhtiö keräsi noin 5,8 miljoonan euron nettovarat. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa ja parantaa kannattavuutta, jotta se pystyy turvaamaan käyttöpääomatarpeensa ja täyttämään lainarahoitukseensa liittyvät kovenantit.

SAVO-SOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savo-Solar Oyj:n on julkaistava arvopaperimarkkinalain ja/tai rahoitusvälineiden kaupasta säädetyn lain perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 14.12.2016 klo 14.30 (CET).

Savo-Solar lyhyesti
Savo-Solarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savo-Solar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savo-Solarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpö- järjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savo-Solar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.fi.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Mangold Fondkommission AB, puh.  +46 8 5030 1550.

Share:

More News