Savo-Solar Oy on saanut positiivisen päätöksen veroviranomaisilta – esitettä täydennetty

Savo-Solar Oy
Lehdistötiedote        10.3.2015 klo 21.35 (EET)

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

SAVO-SOLAR OY ON SAANUT POSITIIVISEN PÄÄTÖKSEN VEROVIRANOMAISILTA  – ESITETTÄ TÄYDENNETTY

Savo-Solar Oy (“Savo-Solar” tai “Yhtiö”) on saanut 9.3.2015 tiedokseen veroviranomaisen päätöksen, jonka perusteella Yhtiöllä on oikeus hyödyntää vuosina 2010-2013 kertyneet verotappiot Yhtiön omistuksessa vuosina 2010 ja 2013 tapahtuneista muutoksista huolimatta. Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä on oikeus valittaa myönnetystä poikkeusluvasta 60 päivän aikana, ja tämä valitusaika on edelleen käynnissä tämän tiedotteen päivämääränä.

Yhtiö on laatinut veroviranomaisen päätöksen johdosta täydennysasiakirjan 18.2.2015 päivättyyn esitteeseen. Finanssivalvonta on 10.3.2015 hyväksynyt täydennysasiakirjan, joka on kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä.

Peruutusoikeus

Sijoittajalla, joka on ennen esitteen täydennysasiakirjan julkistamista merkinnyt antiosakkeita, on oikeus peruuttaa tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän ajan täydennysasiakirjan julkistamisesta eli viimeistään 12.3.2015 klo 18.00 Suomen aikaa (17.00 Ruotsin aikaa).

Peruutukset on tehtävä samassa merkintäpaikassa kuin alkuperäinen merkintä. FIM Sijoituspalvelut Oy:n tai
Mangold Fondkommission AB:n verkkosivuilla tehtyjä merkintöjä ei kuitenkaan voi perua verkkosivuilla, vaan sijoittajan tulee ottaa yhteyttä FIM Sijoituspalvelut Oy:öön sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@fim.com tai puhelimitse +358 (0)9 6134 6250 tai Mangold Fondkommission AB:hen sähköpostitse osoitteeseen info@mangold.se tai puhelimitse +46 (0)8 503 015 50.

Mikäli sijoittaja on perunut merkintänsä, sijoittajan mahdollisesti jo maksama merkintämaksu palautetaan sijoittajan pankkitilille, jonka tiedot tämä on ilmoittanut merkinnän yhteydessä. Maksu palautetaan kolmen (3) paikallisen pankkipäivän kuluessa merkinnän perumisesta. Palautettaville määrille ei makseta korkoa.

Lisätietoa:
Ingrid Östhols, viestintä
Puh: +46 721 810 867
Sähköposti: ingrid.osthols@savosolar.se

Savo-Solar Oy
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Liite:
Esitteen täydennys

Savo-Solar lyhyesti
Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä, jotka perustuvat maailman todennetusti tehokkaimpaan 2 m²:n keräimeen – joka hyödyntää MPE-absorbereita, joilla on useita patenttihakemuksia – rakennusten, teollisten prosessien ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Absorberit on pinnoitettu selektiivisellä nano-optisella pinnoitteella. Savo-Solar on tietojensa mukaan ainoa yritys, joka pystyy pinnoittamaan valmiita, kokonaisia absorbereita. Yhtiö keskittyy laajamittaisiin teollisiin sovelluksiin kuten kaukolämpöön, teollisuuden prosessilämpöön ja isojen kerrostalojen energiaremontteihin. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan vuodesta 2011 lähtien yli 17 maahan neljällä mantereella.  www.savosolar.fi. 

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja tulee olemaan Mangold Fondkommission AB, tel: +46 8 5030 1550.

TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Tätä tiedotetta tai sen sisältämää tietoa ei saa jakaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa tai Japanissa. Tässä tiedotteessa olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai kehotusta ostaa arvopapereita alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Savo-Solar ei ole rekisteröinyt eikä aio rekisteröidä arvopapereita koskevaa antia Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeiden tai osakeannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei ole ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin.

Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tai kehotusta arvopapereiden ostamiseen millään lainkäyttöalueella. Tämä tiedote ei ole esite eikä muodosta tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa merkitä tai ostaa arvopapereita. Mahdollisten sijoittajien ei tulisi merkitä tai ostaa mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tai tehdä muita sijoituspäätöksiä muutoin kuin Savo-Solarin julkistaman esitteen sisältämien tietojen perusteella.

Täydennysasiakirja

Jaa:

Lisää Uutisia