Savosolar Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Savosolar Oyj
Yhtiötiedote                        28.3.2019 klo 18.30 (CET)

Savosolar Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Savosolar Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2019 Helsingissä. Yhtiökokoukseen osallistui yhteensä 17 osakkeenomistajaa, jotka edustivat yhteensä 10.786.525 osaketta eli noin 3,1 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Tilinpäätös vuodelta 2018

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelle 2018 ja päätti, että tilikauden tappio -6.635.369,98 euroa siirretään edellisten tilikausien voitto/tappiotilille eikä osinkoa jaeta.

Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Yhtiökokous päätti yhtiön hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen jäsenille maksetaan yhtiökokouksen päättyessä alkavalta ja valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta seuraavat palkkiot: hallituksen puheenjohtajalle 21.600 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 10.800 euroa. Noin 40 % hallituksen jäsenille maksettavista palkkioista maksetaan hallituksen osakeantivaltuutuksen perusteella antamalla hallituksen jäsenille yhtiön uusia osakkeita ja noin 60 % rahana. Rahaosuus palkkiosta maksetaan 12 erässä kuukausittain siltä osin kuin se ylittää palkkiosta suoritettavan ennakonpidätyksen määrän. Osakeosuus palkkiosta maksetaan hallituksen jäsenille kahdessa (2) erässä, siten, että ensimmäinen erä maksetaan kahden (2) viikon kuluessa siitä, kun puolivuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2019 on julkistettu ja toinen erä 1.11.-30.11.2019 välisenä aikana. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida antaa edellä mainittuina aikoina, ne annetaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se voimassa olevien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa palkkiona saatuja osakkeita ennen kuin hänen jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.

Lisäksi hallituksen jäsenille päätettiin maksaa kokouksesta aiheutuneet kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset. Matka- ja majoituskuluja ei kuitenkaan korvata pääkaupunkiseudulla asuville hallituksen jäsenille silloin, kun kokoukset pidetään pääkaupunkiseudulla.

Hallituksen jäsenten valitseminen

Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen Feodor Aminoffin, Eero Auranteen, Mikael Lemströmin ja Ari Virtasen.

Tilintarkastaja

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun perusteella. Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Tilintarkastus Inkeröinen & Himanen Oy, joka on ilmoittanut nimeävänsä päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Juho Himasen.

Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Yhtiökokouksessa valittu hallitus piti järjestäytymiskokouksensa yhtiökokouksen jälkeen ja valitsi keskuudestaan Feodor Aminoffin hallituksen puheenjohtajaksi.

SAVOSOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com

Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savosolar Oyj:n on julkaistava markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 28.3.2019 klo 18.30 (CET) edellä mainitun henkilön toimesta.

Savosolar lyhyesti
Savosolarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savosolar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savosolarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöjärjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin, joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savosolar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 17 maahan neljällä mantereella. Savosolarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 505 65 172.

Jaa:

Lisää Uutisia