Savo-Solar Oy on jättänyt listalleottohakemuksen yhtiön A-sarjan osakkeiden listaamiseksi Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalla

Savo-Solar Oy
Lehdistötiedote                                24.2.2015 klo 7.30 (EET)

 

Savo-Solar Oy on jättänyt listalleottohakemuksen yhtiön A-sarjan osakkeiden listaamiseksi Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalla

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Julkistettuaan osakeantinsa ja esitteensä 19.2.2015 Savo-Solar on eilen jättänyt listalleottohakemuksen Tukholman pörssille (NASDAQ OMX Stockholm Aktiebolag) yhtiön A-sarjan osakkeiden listaamiseksi Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalla. Ensimmäisen kaupankäyntipäivän arvioidaan olevan 2.4.2015 kaupankäyntitunnuksella SAVOS.

Savo-Solarin First North -sääntöjen mukainen Hyväksytty Neuvonantaja tulee olemaan Mangold Fondkommission AB.

Lisätietoja listautumisesta ja osakeannista löytyy Savo-Solarin 19.2.2015 julkaisemasta esitteestä, joka on saatavilla verkko-osoitteesta www.savosolar.fi/IPO, www.fim.com ja www.mangold.se/savos.

Lisätietoa:

Ingrid Östhols, viestintä
Puh: +46 721 810 867
Sähköposti: ingrid.osthols@savosolar.se

Savo-Solar Oy
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Mangold Fondkommission AB
Puh: +46 (8) 5030 1550
Sähköposti: info@mangold.se

Savo-Solar lyhyesti
Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä, jotka perustuvat maailman tehokkaimpiin aurinkolämpökeräimiin, joissa on 2 m²:n MPE-absorberit (patenttihakemukset jätetty). Järjestelmillä lämmitetään rakennuksia, teollisia prosesseja ja lämmintä käyttövettä. Absorberit on pinnoitettu selektiivisellä nano-optisella pinnoitteella. Savo-Solar on tietojensa mukaan ainoa yritys, joka pystyy pinnoittamaan valmiita, kokonaisia absorbereita. Yhtiö keskittyy laajamittaisiin teollisiin sovelluksiin kuten kaukolämpöön, teollisuuden prosessilämpöön ja isojen kerrostalojen energiaremontteihin. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan vuodesta 2011 lähtien yli 17 maahan neljällä mantereella.  www.savosolar.fi

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja tulee olemaan Mangold Fondkommission AB, tel: +46 8 5030 1550.

TÄRKEÄ ILMOITUS

Tätä tiedotetta tai sen sisältämää tietoa ei saa jakaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa tai Japanissa. Tässä tiedotteessa olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai kehotusta ostaa arvopapereita alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Savo-Solar ei ole rekisteröinyt eikä aio rekisteröidä arvopapereita koskevaa antia Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeiden tai osakeannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei ole ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin.

Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tai kehotusta arvopapereiden ostamiseen millään lainkäyttöalueella. Tämä tiedote ei ole esite eikä muodosta tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa merkitä tai ostaa arvopapereita. Mahdollisten sijoittajien ei tulisi merkitä tai ostaa mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tai tehdä muita sijoituspäätöksiä muutoin kuin Savo-Solarin julkistaman esitteen sisältämien tietojen perusteella.
päätöksiä muutoin kuin Savo-Solarin julkistaman esitteen sisältämien tietojen perusteella.

Jaa:

Lisää Uutisia