Savo-Solar Oy:n listautumisanti päättynyt onnistuneesti – yhtiö kerää 4,1 miljoonaa euroa ja saa 747 uutta omistajaa

Savo-Solar Oy
Lehdistötiedote                                13.3.2015 klo 10.50 (EET)

 

Savo-Solar Oy:n listautumisanti päättynyt onnistuneesti – yhtiö kerää 4,1 miljoonaa euroa ja saa 747 uutta osakeomistajaa

Savo-Solar Oy (“Savo-Solar” tai “Yhtiö”) julkisti 19.2.2015 listautumisantinsa (“Osakeanti”), jossa Yhtiö tarjosi merkittäväksi enintään 2.036.850 uutta A-sarjan osaketta. Yhtiö ilmoitti hakemuksen jättämisestä A-sarjan osakkeidensa listaamiseksi Nasdaq First North Sweden -markkinapaikalle 24.2.2015. Osakeannin merkintäaika päättyi 11.3.2015 klo 16.30 Suomen aikaa (15.30 Ruotsin aikaa).

  • Savo-Solarin Osakeannista on merkitty 100 %, josta merkintätakaajat ovat merkinneet 26,7 % uusista A-sarjan osakkeista.
  • Yhtiö saa 747 uutta osakeomistajaa.
  • Savo-Solar kerää Osakeannilla yhteensä noin 4,1 miljoonaa euroa (ennen Osakeannista aiheutuvien, Yhtiön maksettavaksi jäävien palkkioiden ja kulujen vähentämistä).

Savo-Solarin toimitusjohtaja Jari Varjotie: “Olemme todella ilahtuneita siitä, että kiinnostus Savo-Solarin listautumiseen oli näin suurta sekä Suomessa että Ruotsissa. Saimme erittäin paljon uusia osakkeenomistajia ja haluan kiittää heitä luottamuksesta. Olemme tyytyväisiä siihen, että saimme tavoittelemamme rahoituksen ja sen avulla lähdemme nyt vauhdittamaan kasvuamme. Yhtiön näkymät ovat hyvät ja uskon, että pystymme myönteisen kehityksen avulla osoittamaan omistajillemme olevamme heidän luottamuksensa arvoisia.”

Savo-Solarin hallitus päätti 13.3.2015 Osakeannissa vastaanotettujen merkintöjen hyväksymisestä ja allokaatiosta. Merkintöjen hyväksyminen on ehdollinen sille, että Yhtiö vastaanottaa osakkeiden merkintähinnat osakeantiehtojen mukaisesti viimeistään keskiviikkona 18.3.2015. Antiehtojen mukaisesti määritetty Ruotsin kruunun määräinen lopullinen merkintähinta on 18,28 Ruotsin kruunua (2 euroa).

Sijoittajat merkitsivät Osakeannissa yhteensä 1.492.796 uutta A-sarjan osaketta. Merkintätakaajat ovat merkinneet loput Osakeannissa tarjotut 544.054 uutta A-sarjan osaketta. Yhtiö toimittaa niin pian kuin mahdollista allokaatioilmoitukset ja maksuohjeet Osakeannissa osakkeita merkinneille institutionaalisille sijoittajille ja yleisöantiin Ruotsissa osallistuneille sijoittajille.

Savo-Solar kerää Osakeannilla yhteensä noin 4,1 miljoonaa euroa (ennen Osakeannista aiheutuvien, Yhtiön maksettavaksi jäävien palkkioiden ja kulujen vähentämistä). Noin 1,2 miljoonaa euroa merkinnöistä maksetaan lainoja kuittaamalla. Osakeannin myötä Savo-Solar saa 747 uutta osakkeenomistajaa, joista noin 1,2 % on institutionaalisia sijoittajia ja 98,8 % yleisöanteihin osallistuneita sijoittajia. Institutionaalisille sijoittajille allokoitiin noin 63,0 % uusista osakkeista ja yleisöanteihin osallistuneille sijoittajille 37,0 % uusista osakkeista. Yhtiön liikkeeseenlaskettujen osakkeiden lukumäärä nousee yhteensä 5.295.810 osakkeeseen.

Osakeannissa merkityt uudet A-sarjan osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta 25.3.2015 ja kaupankäynnin Yhtiön A-sarjan osakkeilla odotetaan alkavan arviolta 2.4.2015 Nasdaq First North Swedenissä kaupankäyntitunnuksella SAVOS.

Neuvonantajat:

Mangold Fondkommission AB toimii taloudellisena neuvonantajana ja Smartius Oy toimii oikeudellisena neuvonantajana Yhtiölle Osakeannissa. Advokatfirman Westermark Anjou AB toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana Ruotsiin lakiin liittyvissä asioissa Osakeannissa. Mangold Fondkommission AB tulee toimimaan yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana First North Nordic – sääntökirjan mukaisesti.

Lisätietoa:

Ingrid Östhols, viestintä
Puh: +46 721 810 867
Sähköposti: ingrid.osthols@savosolar.se

Savo-Solar Oy
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Mangold Fondkommission AB
Puh: +46 (8) 5030 1550
Sähköposti: info@mangold.se

Savo-Solar lyhyesti

Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä rakennusten, teollisten prosessien ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Savo-Solarin järjestelmät perustuvat maailman todennetusti tehokkaimpaan 2 m2:n keräimeen, jonka MPE-absorbereille on haettu useita patentteja.  Absorberit on pinnoitettu selektiivisellä nano-optisella pinnoitteella. Savo-Solar on tietojensa mukaan ainoa yritys, joka pystyy pinnoittamaan valmiita, kokonaisia absorbereita. Yhtiö keskittyy laajamittaisiin teollisiin sovelluksiin kuten kaukolämpöön, teollisuuden prosessilämpöön ja isojen kerrostalojen energiaremontteihin. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan vuodesta 2011 lähtien yli 17 maahan neljällä mantereella.  www.savosolar.fi

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja tulee olemaan Mangold Fondkommission AB, tel: +46 8 5030 1550.

Press release (Finnish)

Jaa:

Lisää Uutisia