Savo-Solarin tilinpäätöstiedote 2015: Liikevaihto ja tilauskanta kaksinkertaistuivat, panostukset tulevaan kasvuun heikensivät kannattavuutta

Savo-Solar Oy
Tilinpäätöstiedote                           29.3.2016 klo 8.30 (CET)

Savo-Solarin tilinpäätöstiedote 2015: Liikevaihto ja tilauskanta kaksinkertaistuivat, panostukset tulevaan kasvuun heikensivät kannattavuutta

Avainluvut tammi-joulukuussa 2015

  • Liikevaihto kasvoi 98 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 2 046 tuhatta euroa (2014: 1 033 tuhatta euroa). Suurin osa liikevaihdosta kertyi suurten keräinkenttien toimituksista tanskalaisille kaukolämpölaitoksille.
  • Liiketulos (EBIT) heikkeni ja oli -3 675 tuhatta euroa (-2 080 tuhatta euroa). Ensimmäinen suuren mittakaavan toimitus aiheutti lisäkustannuksia toimitusketjussa, mikä rasitti kannattavuutta mutta toimi oppimiskokemuksena tulevia projekteja varten. Myös toisen vuosipuoliskon alhainen työkuorma aiheutti säästötoimenpiteistä huolimatta ylimääräisiä kustannuksia heikentäen kannattavuutta. Lisäksi kuluja aiheuttivat tuotteen ja toiminnan kehittämiseen tehdyt merkittävät panostukset, joilla pyritään turvaamaan tuleva kasvu ja kannattavuus.
  • Savo-Solar arvioi, että koko vuoden 2016 liikevaihto tulee olemaan vähintään kaksinkertainen vuoteen 2015 verrattuna. Koko vuoden liiketuloksen (EBIT) arvioidaan olevan tappiollinen. Yhtiön liiketuloksen arvioidaan olevan positiivinen aikaisintaan vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla.

Avainluvut heinä-joulukuussa 2015

  • Liikevaihto aleni hieman edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna ja oli 428 tuhatta euroa (7-12/2014: 596 tuhatta euroa).
  • Liiketulos (EBIT) oli -1 883 tuhatta euroa (-1 018 tuhatta euroa).
  • Marras-joulukuussa järjestetty merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja yhtiö kirjasi annista noin 4,2 miljoonaa euroa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Tilinpäätöstiedotteen laatimisperiaatteet

Tämä tilinpäätöstiedote on tilintarkastamaton. Tiedote on laadittu suomalaisen kirjanpitokäytännön (FAS) mukaisesti käyttäen samoja periaatteita kuin vuoden 2014 tilinpäätöksen laadinnassa. Vertailuluvut viittaavat vuoden 2014 vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ole mainittu.

Toimitusjohtajan kommentti:

“Liikevaihtomme vuonna 2015 kehittyi suotuisasti kaksinkertaistuen edellisestä vuodesta. Myös tilauskantamme on ennätyksellisen korkealla noin 2,6 miljoonassa eurossa.

Asiakasprojektien aikataulujen siirtyminen alkuperäisistä odotuksista asetti haasteita toiminnalle.  Siitä johtunut matala työkuorma ja tiettyjen toimittajien toimitusongelmat aiheuttivat ylimääräisiä kustannuksia vuoden jälkipuoliskolla, ja kustannusten minimoimiseksi toteutimme lomautuksia ja muita tuotannon järjestelyjä. Tällä hetkellä tuotantokapasiteettimme on täydessä käytössä vuoden puoliväliin saakka ja arvioidun liikevaihdon toteutuessa myös vuoden jälkipuoliskon työtilanne on hyvä.

Yhtiön tulos vuonna 2015 oli ennakkoarvioiden mukaisesti tappiollinen johtuen ensimmäisten isojen projektien toimituskyvyn rakentamisen ja oppimisen kustannuksista sekä tuotekehitykseen, tuotannon kehittämiseen ja markkinointiin tehdyistä panostuksista. Tuotekehityspanostusten avulla pystyimme kuitenkin entisestään parantamaan tuotteidemme tehokkuutta ja tekemään tuoterakenteesta edullisemman valmistaa ja asentaa. Toimme markkinoille yksilasisen suurkeräimen rinnalle uuden, kaksilasisen suurkeräimen, joka on tarkoitettu erityisesti korkeampiin lämpötiloihin ja joka on nyt testitulosten perusteella maailman tehokkain suurkeräin. Merkittävä panostuksemme tuotteen korkeaan laatuun ja kestävyyteen alkaa heijastua yhtiön tulokseen, kun asiakkaat näkevät niiden pitkän aikavälin hyödyt.

Savo-Solarin onnistunut listautuminen First North -markkinapaikalle Tukholmassa ja Helsingissä sekä loppuvuonna toteutettu merkintäoikeusanti ovat tuoneet meille uusia omistajia ja vahvistaneet yhtiön rahoitusasemaa. Innovatiiviset tuotteet, toimialan suuri potentiaali ja näytöt onnistuneista suuren mittakaavan toimituksista ovat kiinnostaneet sijoittajia. Erityisen iloisia olemme siitä, että omistajakuntamme jakautuu määrällisesti nyt melkein tasan Ruotsiin ja Suomeen.

Projektit Tanskassa etenivät hyvin. Løgumklosterin aurinkokeräinkentän 5 600 neliömetrin laajennusosa luovutettiin asiakkaalle aikataulun mukaisesti helmikuussa 2016. Voimalaitoksella on tällä hetkellä noin 15 000 neliömetriä Savo-Solarin toimittamaa aurinkokenttää. Asiakas on ollut erittäin tyytyväinen sekä toimintaamme että tuotteemme korkeaan laatuun. Løgumklosterin voimalaitos on saanut myönteistä julkisuutta ja lukuisat energiayhtiöt ja potentiaaliset uudet asiakkaat ovat vierailleet siellä tutustumassa Tanskan moderneimpaan aurinkolämpökenttään. Løgumkloster arvioi edelleen mahdollisuuksia laajentaa keräinkenttää vuonna 2017 niin, että lopullinen koko olisi peräti 50 000 neliömetriä.  

Toinen merkittävä toimitusprojekti on Jelling Varmevaerk, jonka arvo on noin 2 miljoonaa euroa ja aurinkokeräinkentän toimituksen on määrä tapahtua toukokuun loppuun mennessä. Tilaus vahvistettiin viime vuoden lopussa ja keräinkentän asennus alkaa näinä päivinä. Lisäksi olemme saaneet tilauksen itävaltalaiselta S.O.L.I.D.-yhtiöltä, jolle toimitamme Grazin aurinkokaukolämpöjärjestelmään kytkettävän testikentän huhtikuussa 2016. Suurten kenttien markkinat Keski-Euroopassa kasvavat nopeasti ja siitä esimerkkinä on se, että Graziin suunnitellaan rakennettavaksi 500 000 neliömetrin keräinkenttä.

Onnistuneet asennukset Tanskassa ja Grazin testikentän tilaus ovat lisänneet kiinnostusta yhtiöömme myös Saksassa, jossa olemme jo mukana useissa tarjouskilpailuissa. Mahdollisuutemme Saksan markkinoilla ovat hyvät, sillä kaksilasinen keräimemme on tehokkuudeltaan ylivoimainen verrattuna kilpaileviin tuotteisiin. Saksassa asiakkaan kannalta tehokkuuden merkitystä korostaa entisestään se, että maa- tai kattopinta-ala on kallista ja sitä on käytettävissä rajallisesti, eli meidän keräimiemme korkea energiatiheys tuo asiakkaille selkeästi lisäarvoa.

Olemme osallistuneet viimeisten kuukausien aikana useisiin tarjouskilpailuihin, joista osa on edelleen avoinna. Erityisen hienoa oli saada ensimmäinen yhteistyöprojekti Dansk Energi Servicen kanssa. Søllestedin kaukolämpöyhtiölle toimitettava keräinkenttä rakennetaan touko-elokuun aikana ja toimituksen arvo Savo-Solarille on noin 0,7 miljoonaa euroa. Uskomme, että projektin myötä saamme lisää vastaavia tulevaisuudessa.

Tarjouskantamme on tällä hetkellä noin 7 miljoonaa euroa ja odotamme parhaillaan päätöksiä useista projekteista sekä Tanskassa että Euroopan saksankielisellä alueella.

Arvioimme liikevaihtomme vähintään kaksinkertaistuvan vuonna 2016. Myyntimahdollisuudet ovat jopa niin hyvät, että valmisteilla oleva kapasiteetin lisäys investoimalla pinnoituslinjaan ja absorberin valmistukseen tulee todella tarpeeseen. Tuotantovolyymin kasvun myötä myös kustannukset ovat alentuneet sekä materiaaliostoissa että työkustannuksissa, ja odotamme tämän kehityksen jatkuvan ja heijastuvan tuloskehitykseen.

Vuonna 2015 Tanskan aurinkokaukolämpömarkkina kasvoi nopeasti ja maassa tullaan vuonna 2016 asentamaan yhteensä noin 500 000 neliömetriä aurinkokeräinkenttiä kaukolämpöyhtiöille. Viime vuonna myös Keski-Euroopan markkina aktivoitui, minkä tuloksia aletaan nähdä kuluvan vuoden aikana. Tietojemme mukaan Saksassa on suunnitteilla useita kymmenientuhansien, jopa satojentuhansien neliömetrien aurinkokeräinkenttiä, joten markkina tullee kasvamaan muutaman seuraavan vuoden aikana merkittävästi.

Jari Varjotie, Savo-Solar Oy:n toimitusjohtaja

Liiketoiminnan kehitys heinä-joulukuussa 2015

Jälkimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 428 tuhatta euroa (7-12/2014: 596 tuhatta euroa) ja liiketulos -1 883 tuhatta euroa (-1 018 tuhatta euroa). Liikevaihto oli pienempi kuin ensimmäisellä vuosipuoliskolla johtuen projektien aikataulutuksesta ja elo-syyskuun matalasta työkuormasta. Toisen vuosipuoliskon tulosta heikensivät matalan työkuorman lisäksi varsinkin tuotannon ja tuotteiden kehitykseen liittyvät materiaali- ja työkustannukset.

Yhtiö järjesti marras-joulukuussa merkintäoikeusannin yhtiön käyttöpääomatarpeen kattamiseksi ja kapasiteettia kasvattavien investointien rahoittamiseksi. Osakeanti onnistui tavoitteiden mukaisesti ja yhtiö keräsi annilla noin 4,2 miljoonaa euroa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Liiketoiminnan kehitys tammi-joulukuussa 2015

Liikevaihto

Koko vuoden 2015 liikevaihto oli 2 046 tuhatta euroa eli noin kaksinkertainen verrattuna edelliseen vuoteen (1-12/2014: 1 033 tuhatta euroa). Kasvu johtui lähinnä Tanskan markkinoille toimitetuista projekteista.  

Yhtiö sai vuoden aikana useita uusia projekteja Tanskan kaukolämpömarkkinoille ja tilauskanta kehittyi myönteisesti.

Savo-Solar allekirjoitti heinäkuussa noin 1 miljoonan euron arvoisen sopimuksen aurinkolämpökeräinkentän toimituksesta Løgumkloster Fjernvarmen kaukolämpölaitokselle Tanskassa.  Iso osa kaupan arvosta sisältyi Savo-Solarin liikevaihtoon vuonna 2015. Kentän asennus ja luovutus tapahtuivat tilikauden päättymisen jälkeen helmikuussa 2016. 

Elokuussa yhtiö allekirjoitti tanskalaisen Jelling Varmevaerkin kanssa sopimuksen aurinkolämpökentän toimittamisesta.  Sopimus vahvistettiin asiakkaan lupaprosessin päättyessä joulukuun 2015 alussa. Sopimuksen arvo on noin 2 miljoonaa euroa ja aurinkokeräinkentän toimituksen on määrä tapahtua toukokuussa 2016.

Savo-Solar toimitti Løgumklosterin aurinkolämpökeräinkentän ensimmäisen vaiheen vuoden 2015 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Noin 9 600 neliömetrin keräinkenttä oli Savo-Solarin ensimmäinen suuren mittakaavan toimitus. Keräinkentän tuotanto alkoi kesäkuun puolivälissä ja on toiminut spesifikaatioiden mukaisesti. Lisäksi samalle asiakkaalle toimitettiin jatkotilaus, noin 5 600 neliömetriä joulukuun 2015 ja helmikuun 2016 aikana.  Asiakkaan myönteinen palaute on hyvä referenssi tuleviin tarjouskilpailuihin. Løgumklosterilla on alustavia suunnitelmia keräinkentän merkittävää laajentamista varten lähivuosina.    

Savo-Solar ja Dansk Energi Service (DES) allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä liittyen kokonaistoimituksina tehtäviin aurinkolämpöjärjestelmiin Tanskassa. Sopimuksen perusteella Dansk Energi Service myy Savo-Solarin keräimiä osana omaa tarjontaansa ja vastaavasti Savo-Solar täydentää omaa tarjoamaansa Dansk Energi Servicen osaamisella.  Kumppanuus Dansk Energi Servicen kaltaisen tunnetun yhtiön kanssa tarjoaa Savo-Solarille paremmat mahdollisuudet osallistua aurinkokaukolämpöprojekteihin Tanskassa ja muilla markkinoilla.

Yhteistyön tuloksena Savo-Solar allekirjoitti tilikauden päättymisen jälkeen toimitussopimuksen aurinkokeräinkentän toimittamisesta Søllestedin kaukolämpölaitokseen Tanskassa. Keräinkenttä rakennetaan touko-elokuun aikana 2016. Toimituksen arvo Savo-Solarille on noin 0,7 miljoonaa euroa.

Savo-Solar allekirjoitti ranskalaisen Li-Mithra Engineeringin kanssa sopimuksen Savo-Solarin absorbereiden käytöstä Li-Mithran PVT-lämmitysjärjestelmissä. Li-Mithran patentoitu lämpöpumppujärjestelmä hyödyntää aurinkopaneeleita, jotka tuottavat sekä sähköä että lämpöä, ja tulevaisuudessa Savo-Solar toimittaa niihin kaikki absorberit. Jos sopimuksessa arvioidut toimitusmäärät toteutuvat, sopimus tuo Savo-Solarille noin 2,5 miljoonaa euroa lisää liikevaihtoa vuosien 2015-2017 aikana. Lisäksi Savo-Solarilla on oikeus myydä Li-Mithran suuria järjestelmiä Suomessa, Tanskassa ja Japanissa.  Yhteistyösopimus ei tuonut Savo-Solarille liikevaihtoa vuoden 2015 aikana. Tilikauden päättymisen jälkeen Li-Mithra on saanut järjestelmän sertifiointiprosessin etenemään Ranskassa ja molemmat yhtiöt luottavat PVT-lämmitysjärjestelmän mahdollisuuksiin.

Lämmönvaihdintuotteissa Savo-Solar teki testitoimituksen Japaniin Nihon Parkerizing -yhtiölle. Vaikka kyse on tässä vaiheessa pienestä toimituksesta, myyntipotentiaali testien onnistuessa voi olla erittäin merkittävä.

Kustannukset

Materiaali- ja palvelukustannukset olivat 2 272 tuhatta euroa (949 tuhatta euroa) johtuen kasvaneista valmistusmääristä ja erilaisista kehittämistoimenpiteistä. Osa kustannuksista oli kertaluonteisia kuluja, jotka liittyivät yhtiön ensimmäiseen laajan mittakaavan projektiin tai kehityspanostuksiin, joiden tarve tunnistettiin ensimmäisen projektin kokemusten perusteella.

Yhtiö toteutti laajoja toimenpiteitä tuotteen kehittämisessä, tuotetestauksessa ja tuotantoprosessin parantamisessa, ja niissä käytettiin merkittäviä määriä materiaaleja ja ulkoisia palveluja. Yhtiö muun muassa teetti useita keräintestejä sertifioiduilla testauslaitoksilla. Testitulosten avulla pystytään parantamaan tuotteen eri ominaisuuksia ja niistä saadulla tehokkuusdatalla on merkittävä rooli myynnin tukena. Myös keräimen kuljettamiseen ja asennukseen liittyviin komponentteihin ja apuvälineisiin tehtiin huomattavia parannuksia, ja esimerkiksi tehtaalla pakkaamiseen ja asennustyömaalla purkamiseen käytetty aika supistui yli puoleen aiemmasta.

Liikevaihdon vahvasta kasvusta huolimatta henkilöstökulut kasvoivat vain maltillisesti ja olivat 1 601 tuhatta euroa (1 256 tuhatta euroa). Liiketoiminnan muut kulut olivat 1 342 tuhatta euroa (696 tuhatta euroa). Eniten kasvoivat markkinoinnin, hallinnon sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen kulut.

Tulos

Vuoden 2015 liiketulos (EBIT) oli -3 675 tuhatta euroa (-2 080 tuhatta euroa). Heikkoon kannattavuuteen vaikutti ennen kaikkea Løgumklosterin suuren mittakaavan projektin kustannusten kasvu ja tuotantoprosessissa ja valmistusketjussa tehty kehitystyö.  

Rahoitustuotot ja -kulut olivat 398 tuhatta euroa (124 tuhatta euroa). Rahoituskuluja kasvattivat toimitustakauslimiitin korottaminen, annetut toimitustakaukset sekä merkintäoikeusannin kustannukset.

Tilikauden tulos oli -4 072 tuhatta euroa (-1 193 tuhatta euroa). Vertailukauden tulos sisältää 1 011 tuhannen euron satunnaisen tuoton johtuen yrityssaneerauksessa saadusta akordista.

Osakekohtainen tulos oli -0,94 euroa (-0,48 euroa). 

VERTAILU KATSAUSKAUSITTAIN

(1 000 euroa) 7-12/2015 1-6/2015 1-12/2015 1-12/2014
Liikevaihto 428 1 618 2 046 1 033
Liikevoitto/tappio (EBIT) -1 883 -1 792 -3 675 -2 080
Katsauskauden voitto/tappio -2 201 -1 871 -4 072 -1 193
Osakekohtainen tulos, euroa *) -0,37 -0,57 -0,94 -0,48

*) Tammikuussa 2015 tehty osakkeiden splittaus on huomioitu takautuvasti vuoden 2014 osakemäärissä.


Rahoitus

Yhtiön taseen loppusumma 31.12.2015 oli 7 012 tuhatta euroa (3 833 tuhatta euroa). Vaihto-omaisuus aleni 556 tuhannesta eurosta 392 tuhanteen euroon. Rahat ja pankkisaamiset kasvoivat 2 968 tuhannella eurolla johtuen osakeanneista.

Oma pääoma kasvoi -1 424 tuhannesta eurosta 2 799 tuhanteen euroon helmi-maaliskuussa 2015 järjestetyn listautumisannin ja marras-joulukuussa järjestetyn merkintäoikeusannin seurauksena. Yhtiön omavaraisuusaste tilikauden päättyessä oli 39,9 % (-37,2 %).

Vieraan pääoman määrä aleni 4 213 tuhanteen euroon (5 257 tuhatta euroa), josta 2 109 tuhatta euroa (2 742 tuhatta euroa) oli pitkäaikaista ja 2 105 tuhatta euroa (2 515 tuhatta euroa) lyhytaikaista. Pitkäaikaisesta vieraasta pääomasta 1 431 tuhatta euroa oli pääomalainoja, 363 tuhatta euroa pankkilainoja ja yhteensä 314 tuhatta euroa yhtiön saneerausohjelman mukaisia muita velkoja Tekesille, materiaalitoimittajille ja verottajalle.

Liiketoiminnan rahavirta oli -3 400 tuhatta euroa (-1 817 tuhatta euroa) ja investointien rahavirta -1 056 tuhatta (EUR -536 tuhatta euroa). Rahoituksen rahavirta oli 7 424 tuhatta euroa (2 085 tuhatta euroa), josta osakeantien osuus oli 6 573 tuhatta euroa. Savo-Solarin rahavarat 31.12.2015 olivat 3 108 tuhatta euroa (140 tuhatta euroa).

Savo-Solarin rahoitukseen ja maksuvalmiuteen liittyvä seikkoja on kuvattu myös osiossa “Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät”.

Investoinnit

Investoinnit olivat 1 056 tuhatta euroa, josta 670 tuhatta euroa aiheutui listautumisannin toteuttamiskustannusten aktivoimisesta. Koneisiin ja laitteisiin investoitiin 200 tuhatta euroa, joista suurin osa liittyi keräimien valmistuksen kapasiteetin ja tehokkuuden lisäämiseen. Yhtiö nosti tilikaudella 116,7 tuhatta euroa Tekesin tuotekehitystukea SOLHC-projektissa (Solar Thermal Heating and Cooling), joka on saksalaisten ja suomalaisten tutkimuslaitosten yhteinen EU-hanke. Tilikauden päättymisen jälkeen projektissa on edetty järjestelmätestivaiheeseen eli uuden sukupolven aurinkolämpöjäähdytyslaitteisto on asennettu Savo-Solarin tiloihin ja sen koekäyttö alkaa huhtikuun alussa. Yhtiön tavoitteena on saada aurinkolämpöjäähdytysjärjestelmä osaksi tarjontaansa vuoden 2017 aikana.

Tuotekehityksen tuloksena yhtiö toi markkinoille kaksilasisen suurkeräimen, uuden parannetun alumiiniprofiilin absorberiin sekä useita pieniä tuoteparannuksia, joilla on tehostettu sekä keräinten valmistusta että etenkin asennustoimintaa.

Listautumisanti

Savo-Solar järjesti helmi-maaliskuussa 2015 listautumisannin, jossa merkittiin yhteensä 2 036 850 uutta A-sarjan osaketta ja yhtiö sai 737 uutta osakkeenomistajaa.

Annin jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä oli yhteensä 5 295 810. Osakkeen merkintähinta annissa oli 2,00 euroa (18,28 Ruotsin kruunua). Savo-Solar kirjasi annista noin 4,0 miljoonaa euroa (ennen kuluja) sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.  Annin tuotoista noin 1,2 miljoonaa euroa maksettiin konvertoimalla yhtiölle annettuja lainoja osakkeiksi.

Annissa merkityt uudet A-sarjan osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin 25.3.2015 ja kaupankäynti osakkeilla alkoi First North Sweden -markkinapaikalla 2.4.2015 tunnuksella SAVOS. Savo-Solar haki lisäksi A-sarjan osakkeidensa rinnakkaislistausta First North Finland -markkinapaikalle, ja kaupankäynti Helsingissä alkoi 24.4.2015 tunnuksella SAVOH.

Merkintäoikeusanti

Yhtiö järjesti merkintäoikeusannin ja siihen liittyvän optio-oikeuksien tarjoamisen marras-joulukuussa 2015 Ruotsissa ja Suomessa.

Merkintäoikeusannissa tarjottiin merkittäväksi yhteensä enintään 10 591 620  uutta A-sarjan osaketta. Uusien osakkeiden merkintähinta merkintäoikeusannissa oli 0,40 euroa tai 3,73 Ruotsin kruunua osakkeelta. Merkintäoikeusanti ylimerkittiin ja yhtiö kirjasi annista noin 4,2 miljoonaa euroa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Noin 0,525 miljoonaa euroa annista saatavista varoista maksettiin lainoja kuittaamalla.

Merkintäoikeusannissa osakkeita merkinneiden henkilöiden merkittäväksi tarjottiin lisäksi vastikkeetta yhteensä 2 647 905 uusien A-sarjan osakkeiden merkintään oikeuttavaa optio-oikeutta siten, että kutakin neljää merkittyä ja maksettua osaketta kohden merkitsijä sai yhden optio-oikeuden. Optio-oikeuden haltijalla on oikeus merkitä jokaisella optio-oikeudella yksi uusi A-sarjan osake 5.-21.10.2016 välisenä merkintähintaan 1,00 euroa osakkeelta.

Merkintäoikeusannin seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi edellä kuvatulla tavalla 10 591 620 osakkeella yhteensä 15 887 430 osakkeeseen. Osakeannissa allokoitujen optio-oikeuksien lukumäärä on 2 647 703.

Merkintäoikeusannissa merkityt uudet osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin 29.12.2015 ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalla 30.12.2015 ja First North Sweden -markkinapaikalla 8.1.2016.

Henkilöstö, hallitus ja tilintarkastaja

Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä vuonna 2015 oli 36 työntekijää (24). Johtuen joidenkin projektien viivästymisestä tuotantoa sopeutettiin yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen lomauttamalla 26 henkilöä keskimäärin kolmeksi viikoksi elo-lokakuussa. Lomautuksilla saavutettiin niille asetettu noin 0,1 miljoonan euron säästötavoite henkilöstökuluissa.

Yhtiön 5.2.2015 pidetty varsinainen yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen Feodor Aminoffin, Sami Tuhkasen ja Teuvo Rintamäen. Hallitus valitsi keskuudestaan Feodor Aminoffin hallituksen puheenjohtajaksi.

Varsinainen yhtiökokous valitsi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n yhtiön tilintarkastajaksi. PricewaterhouseCoopers Oy:n päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Pekka Loikkanen. Yhtiön varatilintarkastajana toimii KHT Jukka Lievonen.

Johdon optio-ohjelma

Ylimääräisen yhtiökokouksen 19.12.2014 antaman valtuutuksen perusteella yhtiön hallitus päätti 18.2.2015 optio-ohjelmasta, johon kuuluvat enintään 250 000 optio-oikeutta oikeuttivat merkitsemään yhteensä enintään 250 000 yhtiön A-sarjan osaketta. Optio-oikeuksista 77 500 kappaletta kuuluu sarjaan 2015A, 57 500 sarjaan 2015B, 57 500 sarjaan 2015C ja 57 500 sarjaan 2015D. Yhteensä 130 000 optio-oikeutta on jaettu yhdeksälle yhtiön avainhenkilölle. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla 2015A on 1.4.2016-31.3.2018, optio-oikeuksilla 2015B 1.10.2016-31.3.2018, optio-oikeuksilla 2015C 1.4.2017-31.3.2018 ja optio-oikeuksilla 2015D 1.10.2017-31.3.2018. Optio-ohjelman ehtojen mukainen alkuperäinen merkintähinta oli 1,50 euroa osakkeelta. Merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Marras- joulukuussa 2015 toteutetun merkintäoikeusannin yhteydessä optio-ohjelman ehtoja muutettiin optio-oikeuden omistajien ja osakkeenomistajien yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi. Osakekohtaista merkintähintaa alennettiin hallituksen päätöksellä 1,50 eurosta 0,93 euroon osakkeelta. Lisäksi optio-ohjelman ehtojen mukaista osakkeiden merkintäsuhdetta muutettiin siten, että kullakin optio-oikeudella on mahdollista merkitä yhden uuden A-sarjan osakkeen sijaan kaksi uutta A-sarjan osaketta.

Varsinainen yhtiökokous 2015

Savo-Solarin varsinainen yhtiökokous pidettiin Mikkelissä 5.2.2015. Varsinainen yhtiökokous hyväksyi 31.12.2014 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen ja päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, ettei osinkoa jaeta ja että tilikauden tappio (1 192 640 euroa) jätetään omaan pääomaan. Varsinainen yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Hallituksen valtuutus päättää uusien osakkeiden ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälässä tarkoitettujen optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta

Ylimääräinen yhtiökokous päätti 19.12.2014 valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälässä tarkoitettujen optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta maksutta tai maksua vastaan yhdessä tai useassa erässä.

Valtuutuksen perusteella annettavien osakkeiden lukumäärä on enintään 20 000 000 A-sarjan osaketta ja 20 000 000 B-sarjan osaketta. Valtuutusta voi käyttää myös esimerkiksi yhtiön osakkeiden splittaukseen, listautumisannin yhteydessä järjestettävään osakeantiin, vaihtovelkakirjalainojen liikkeeseen laskemiseen, yhtiön avainhenkilöiden sitouttamiseen tai muuhun hallituksen päättämään tarkoitukseen.

Hallitus on oikeutettu päättämään osakkeiden, optioiden ja muiden osakkeisiin oikeuttavien oikeuksien myöntämisen kaikista ehdoista. Valtuutus voi koskea sekä uusien osakkeiden antamista että yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamista. Osakkeet ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälässä tarkoitetut optio- ja muut erityiset oikeudet voidaan antaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu osakeanti).

Hallitus on käyttänyt valtuutusta maksuttomassa osakeannissa (split) tammikuussa 2015 (1 307 553 A-sarjan osaketta ja 1 869 933 B-sarjan osaketta), optio-ohjelmassa helmikuussa 2015 (250 000 A-sarjan osakkeiden merkintään oikeuttavaa optio-oikeutta), listautumisannissa maaliskuussa 2015 (2 036 850 A-sarjan osaketta) ja merkintäoikeusannissa marras-joulukuussa 2015 (10 591 620 A-sarjan osaketta ja 2 647 905 A-sarjan osakkeiden merkintään oikeuttavaa optio-oikeutta).  Jäljellä oleva valtuutus on voimassa 30.6.2016 saakka.

Osake ja osakkeenomistajat

Kaikki yhtiön B-sarjan osakkeet muunnettiin 25.3.2015 A-sarjan osakkeiksi vaihtosuhteella 1:1, minkä jälkeen yhtiöllä on vain yksi osakesarja. Marras-joulukuussa toteutetun merkintäoikeusannin jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä on 15 887 430 kappaletta. Kullakin osakkeella on yksi ääni yhtiökokouksessa. Yhtiön osakkeista 3 258 960 kappaletta on luovutusrajoituksen piirissä 2.4.2016 saakka.

Savo-Solarin osakkeet ovat olleet kaupankäynnin kohteena Nasdaq Stockholm AB:n ylläpitämällä First North Sweden -markkinapaikalla 2.4.2015 alkaen tunnuksella SAVOS.  Osakkeiden rinnakkaislistaus Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla alkoi 24.4.2015 tunnuksella SAVOH.

Merkintäoikeusannissa merkittyjen uusien osakkeiden tultua rekisteröidyiksi joulukuussa 2015 Savo-Solarilla oli 1 924 omistajaa. Yhtiö ei omista omia osakkeita.

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT tammikuussa 2016

Osakkeenomistaja Osakeomistus, kpl Osuus kaikista osakkeista ja äänistä, %
Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto (Sitra) 2 502 032 15,75
Cleantech Invest Oyj 1 097 045 6,91
Försäkringsaktiebolaget Avanza Pension 1 016 468 6,40
Suur-Savon Osuuspankki 1 004 230 6,32
Nordnet Pensionsförsäkring AB 594 773 3,74
Oy Ingman Finance Ab 474 960 2,99
Bernhard von der Osten-Sacken 427 711 2,69
Turret Oy Ab 275 000 1,73
Clean Future Fund Ky 242 000 1,52
Niklas Geust 200 040 1,26
Muut 8 053 171 50,69
Yhteensä 15 887 430 100

Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät

Savo-Solarin liiketoiminnan merkittävimmät riskit ovat käyttöpääoman riittävyys, kyky saada uusia projekteja ja kyky lisätä liiketoiminnan tehokkuutta siten, että toiminta kääntyy kannattavaksi.

Tämän tilinpäätöstiedotteen laatimisen yhteydessä tehdyn kassavirtalaskelman perusteella yhtiö arvioi, että sen käyttöpääoma riittää yhtiön nykyisiin tarpeisiin 31.12.2015 lähtien seuraavan 12 kuukauden ajaksi.

Kuten useimmat varhaisen vaiheen teknologiayhtiöt myös Savo-Solar on ensimmäisten toimintavuosiensa aikana investoinut tuotteidensa, tarjontansa ja tuotantonsa kehittämiseen eivätkä sen myyntivolyymi tai myyntikate ole vielä riittäneet liiketoiminnan kustannusten kattamiseen.  Tästä johtuen yhtiön toiminta on ollut huomattavan tappiollista sen perustamisesta eli vuodesta 2010 lähtien. Tappiot ovat johtuneet pääasiassa tuotekehitykseen ja tuotantoprosessien kehittämiseen liittyneistä kustannuksista sekä yhtiön liiketoimintaan liittyvistä yleisistä ja hallinnollisista kustannuksista. Toiminnan tappiollisuus ja haasteet tarvittavan lisärahoituksen hankinnassa johtivat siihen, että yhtiö haki yrityksen saneerauksesta annetun lain mukaiseen yrityssaneeraukseen vuonna 2013, ja saneerausohjelma kestää suunnitelman mukaisesti vuoden 2018 loppuun asti. Yhtiö on toteuttanut saneerausohjelmaa ja lyhentänyt siihen sisältyviä velkoja sovitun mukaisesti.

Savo-Solar toimii aktiivisesti suojatakseen immateriaaliomaisuutensa hankkimalla patentteja ja seuraamalla toimintaa päämarkkinoillaan. Yhtiö käyttää tunnettua IPR-palvelujen tarjoajaa Berggren Oy:tä.  

Strategia ja pitkän tähtäimen tavoitteet

Savo-Solarin missiona on nopeuttaa maailman siirtymistä aurinkotalouteen kilpailukykyistä energiaa tuottavan ja johtavan teknologian avulla. Yhtiön visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöasennusten toimittajaksi maailmanlaajuisesti. 

Yhtiön strategiana on säilyttää asemansa maailman tehokkaimpien MPE-absorberilla varustettujen aurinkolämpökeräinten toimittajana asiakkaille erityisesti sellaisiin sovelluksiin, joissa hyötysuhde on tärkeintä. Yhtiö tavoittelee ensisijaisesti suuren mittakaavan teollisuus- tai kiinteistöasennuksia, kuten aurinkokaukolämpöä, teollisuusprosessi-lämmitystä ja suurten kiinteistöjen energiatehokkuusremontteja. Toiminnan maantieteellinen painopiste on tällä hetkellä Pohjoismaissa, mutta yhtiö on aloittanut aktiivisen markkinoinnin Euroopassa ja pyrkii lähivuosina laajentumaan myös Euroopan ulkopuolelle.

Savo-Solarin tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihtonsa vuosittain siten, että viimeistään vuonna 2019 yhtiön liikevaihto ylittää 20 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiön tavoitteena on kasvattaa voimakkaasti vuotuista tuotantokapasiteettiaan nykyisestä. Yhtiö haluaa siirtyä nykyistä voimakkaammin järjestelmätoimittajan rooliin.

Savo-Solarin tavoitteena on pysyä innovatiivisena teknologiajohtajana alalla ja siksi yhtiö pyrkii investoimaan vuosittain 3-5 % liikevaihdostaan tuotekehitykseen. Vuosina 2015-2016 tuotekehitysinvestoinnit ovat kuitenkin maltillisemmat, noin 0,2 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2015 varsinaiset tuotekehitysinvestoinnit olivat 153 tuhatta euroa. Vuoden 2015 aikana yhtiö on kehittänyt kaksilasisen suurkeräimen, joka on sertifioitujen testilaitosten mittaustulosten mukaan selvästi maailman tehokkain ja jossa on tavoiteltu asiakkaan kannalta tavanomaista parempaa laatua. Tuote on suunniteltu erityisesti prosessilämpöön ja kaukolämpöyhtiölle, jotka käyttävät korkeampia lämpötiloja, kuten esimerkiksi Saksan lämmitysjärjestelmissä yleisesti tehdään.

Katsauskauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Yhtiö tiedotti 1.3.2016, että se toimittaa aurinkokeräinkentän Søllestedin kaukolämpölaitokseen Tanskassa. Keräinkenttä rakennetaan touko-elokuun aikana 2016. Toimituksen arvo Savo-Solarille on noin 0,7 miljoonaa euroa. Søllestedin kaukolämpölaitoksen omistaa tanskalainen energiayhtiö Lolland Varme A/S, joka on osa Lolland Forsyning A/S-yhtiötä. Toimitus liittyy Savo-Solarin ja Dansk Energi Servicen (DES) yhteistyöhön, joka koskee avaimet käteen -periaatteella toimitettavien aurinkolämpölaitosten myyntiä ja kehittämistä Tanskassa. Dansk Energi Service toimittaa energiaratkaisuja ja huoltopalveluja etupäässä kaukolämpöasiakkaille ja on yksi alansa johtavista toimijoista Tanskassa.

Yhtiö on toteuttanut laserhitsauksen testit onnistuneesti helmikuussa 2016 ja projekti etenee mahdollisimman ripeästi seuraavaan vaiheeseen, jossa käydään tarkemmat keskustelut laitetoimittajien kanssa. 

Tulevaisuuden näkymät

Savo-Solar arvioi, että yhtiön liikevaihto vuonna 2016 tulee olemaan vähintään kaksinkertainen vuoteen 2015 verrattuna, jolloin se oli 2,0 miljoonaa euroa. Yhtiön arvion mukaan koko vuoden liiketulos (EBIT) tulee olemaan tappiollinen mutta parempi kuin vuonna 2015, jolloin liiketulos oli -3,7 miljoonaa euroa. Yhtiön liiketuloksen arvioidaan olevan positiivinen aikaisintaan vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla. Aiemmin yhtiö arvioi tuloksen kääntyvän positiiviseksi vuoden 2016 jälkipuoliskolla.

Tanskan markkinan arvioidaan kasvavan voimakkaasti kuluvana vuonna ja yhtiön saamien alustavien tietojen mukaan asennusten määrä pysyy korkeana myös vuonna 2017. Lisäksi Saksassa ja Itävallassa on suunnittelussa sekä useita erittäin isoja aurinkolämpökenttiä että lukuisia pienempiä kenttiä, joita rakennetaan kiinteistöjen välittömään läheisyyteen. Näin ollen voidaan odottaa saksankielisen alueen markkinoiden kasvavan lyhyessä ajassa jopa suuremmiksi kuin Tanskan markkinan. Myös muualla maailmassa, esimerkiksi Chilessä ja Kiinassa, suurten keräinkenttien suosio on kasvussa. Savo-Solar etsii yhteistyökumppaneita eri puolilta maailmaa pystyäkseen tarjoamaan teknologiaansa kaikkialla.

Hallituksen tappion käsittelyä ja osingonjakoa koskeva ehdotus yhtiökokoukselle

Savo-Solar Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 19.4.2016 Sitran tiloissa Helsingissä. Yhtiökokouskutsu julkaistaan 29.3.2016.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikauden tappio (-4.071.769,85  euroa) siirretään edellisten tilikausien voitto/tappio-tilille eikä osinko jaeta.

Yhtiön taloudellinen raportointi vuonna 2016

Savo-Solarin tilinpäätös julkaistaan yhtiön verkkosivuilla keskiviikkona 6.4.2016. Yhtiön puolivuotisraportti tammi-kesäkuulta 2016 julkaistaan maanantaina 29.8.2016.  Taloudelliset katsaukset julkaistaan suomeksi ja englanniksi. 

SAVO-SOLAR OY
Hallitus

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.fi

Ingrid Östhols, viestintä
Puh: +46 721 810 867
Sähköposti: ingrid.osthols@savosolar.se

Hyväksytty neuvonantaja
Mangold Fondkommission AB
Puh: +46 (8) 5030 1550
Sähköposti: info@mangold.se

LIITTEET

1 Tuloslaskelma
2 Tase
3 Rahoituslaskelma
4 Laskelma oman pääoman muutoksista              
5 Tunnusluvut ja laskentakaavat


Savo-Solar lyhyesti

Savo-Solarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet
aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut
suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savo-Solar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savo-Solarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpö-järjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savo-Solar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin osake on listattu First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. Lisätietoja: www.savosolar.fi.

Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Mangold Fondkommission AB.

LIITE 1
TULOSLASKELMA (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa) 7-12/
2015
7-12/
2014
1-12/
2015
1-12/
2014
             
Liikevaihto   428 596 2 046 1 033
Liiketoiminnan muut tuotot   -36 126 19 130
Materiaalit ja palvelut   -567 -602 -2 272 -949
Henkilöstökulut   -715 -603 -1 601 -1 256
Poistot ja arvonalentumiset -291 -296 -524 -343
Liiketoiminnan muut kulut   -701 -355 -1 342 -696
Liikevoitto/-tappio   -1 883 -1 018 -3 675 -2 080
Rahoitustuotot   0 0 0 1
Rahoituskulut   -319 -49 -398 -125
Satunnaiset erät   0 0 0 1 011
Voitto/tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja   -2 201 -49 -4 072 -1 193
Katsauskauden/tilikauden tulos -2 201 -1 067 -4 072 -1 193
          1-12/
2015
1-12/
2014
Tulos/osake, laimentamaton, euroa *)       -0,94 -0,48
Tulos/osake, laimennettu, euroa       -0,53 -0,48
           
Osakkeiden lukumäärä katsauskauden/tilikauden päättyessä       15 887 430 81 474
Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakkeiden lukumäärä *)       4 343 792 2 465 079
Optioilla dilutoitu osakkeiden lukumäärä       7 741 697
           

*) Tammikuussa 2015 tehty osakkeiden splittaus on huomioitu takautuvasti vuoden 2014 osakemäärässä.
LIITE 2
TASE (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa) 31.12.2015 31.12.2014
         
Vastaavaa        
Pysyvät vastaavat      
Aineettomat hyödykkeet   2 127 1 671
Aineelliset hyödykkeet   682 628
Sijoitukset tytäryhtiöihin 132 8
Pysyvät vastaavat yhteensä 2 941 2 308
         
Vaihtuvat vastaavat      
Vaihto-omaisuus     392 556
Myyntisaamiset   32 350
Lainasaamiset tytäryhtiöiltä 0 102
Muut saamiset   113 83
Siirtosaamiset 427 296
Rahat ja pankkisaamiset 3 108 140
Vaihtuvat vastaavat yhteensä   4 071 1 525
         
Vastaavaa yhteensä   7 012 3 833
         
Vastattavaa      
Oma pääoma      
Osakepääoma   470 473
SVOP-rahasto 12 714 4 417
Edellisten tilikausien tappio   -6 313 -5 121
Katsauskauden/tilikauden tulos -4 072 -1 193
Oma pääoma yhteensä 2 799 -1 424



(1 000 euroa) 31.12.2015 31.12.2014
         
Vieras pääoma  pitkäaikainen      
Pääomalainat   1 431 1 431
Lainat rahoituslaitoksilta 363 845
Muut velat   314 467
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 2 109 2 742
         
Vieras pääoma, lyhytaikainen      
Lainat rahoituslaitoksilta 463 728
Saadut ennakot   630 914
Ostovelat   612 500
Muut velat   47 36
Siirtovelat 353 338
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 2 105 2 515
         
Vieras pääoma yhteensä   4 213 5 257
         
Vastattavaa yhteensä   7 012 3 833


LIITE 3
RAHOITUSLASKELMA (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa) 1-12/
2015
1-12/
2014
Liiketoiminta      
Katsauskauden/tilikauden tulos -4 072 -2 204
Oikaisut   921 467
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten muutos 156 -601
Vaihto-omaisuuden muutos 164 -400
Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos -149 1 011
Korot liiketoiminnasta -421 -91
Liiketoiminnan rahavirta -3 400 -1 817
         
Investoinnit      
Investoinnit   -1 034 -427
Investoinnit tytäryhtiöosakkeisiin -22 -7
Myönnetyt lainat tytäryhtiöille 0 -102
Investointien rahavirta -1 056 -536
         
Rahoitus      
Maksullinen osakeanti 6 573 1 446
Pitkäaikaisten lainojen nostot 0 750
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut 0 -111
Lyhytaikaisten lainojen nostot 1 128 0
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -277 0
Rahoituksen rahavirta 7 424 2 085
Rahavarojen muutos 2 968 -268
Rahavarat kauden alussa 140 408

LIITE 4
LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa)   Osake-
pääoma
SVOP-
rahasto
Edellisten tilikausien voittovarat Tilikauden
tulos
Yhteensä
       
Oma pääoma
1.1.2015
472 4 416 -6 313 0 -1 425
Osakeanti -2 8 298 0 0 8 296
Katsauskauden tulos 0 0 0 -4 072 -4 072
Oma pääoma
31.12.2015
470 12 714 -6 313 -4 072 2 799
             
             
Oma pääoma
1.1.2014
189 3 221 -5 121 0 -1 711
Osakeanti 283 1 195 0 0 1 478
Katsauskauden tulos 0 0 0 -1 193 -1 193
Oma pääoma
31.12.2014
473 4 416 -5 121 -1 193 -1 424
             



LIITE 5
TUNNUSLUVUT JA LASKENTAKAAVAT (FAS, tilintarkastamaton)

(1 000 euroa)       1-12/2015 1-12/2014  
             
Liikevaihto     2 046 1 033  
Katsauskauden/tilikauden tulos   -4 072 -1 193  
Rahavarat   3 108 140  
Oma pääoma     2 799 -1 424  
Omavaraisuusaste, %     39,9 -37,2  
             
 
Tunnuslukujen laskentakaavat    
             
Omavaraisuusaste, %   Taseen mukainen oma pääoma tilikauden päättyessä x 100 / Taseen loppusumma  
Osakkeiden lukumäärä   Osakkeiden lukumäärä tilikauden päättyessä  
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin   Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä
Osakekohtainen tulos, euroa   Tilikauden tulos / Osakeantioikaistu kuukausittainen keskimääräinen osakemäärä
             

Savo-Solarin tilinpäätöstiedote vuodelta 2015

Jaa:

Lisää Uutisia